Ritva

Kotimaa

Valikko

Tulva uhkaa huomenna rannikoilla

Julkaistu: , Päivitetty:

Merivesi kohoaa korkeaksi torstaina myrskyn seurauksena Suomen eteläisillä merialueilla, varoittaa Merentutkimuslaitos. Jo kolmas matalapaineen keskus lyhyen ajan sisällä ylittää silloin Suomen merialueet ja nostaa merenpintaa.

Vedenkorkeus Itämeressä on ennestään yli puoli metriä normaalia korkeammalla eli myrskyt pystyvät Merentutkimuslaitoksen mukaan nostamaan vettä ennätyskorkeuksiin. Ahvenanmaan saaristossa Föglössä mitattiin sunnuntaina vedenkorkeusennätys eli 102 senttiä yli normaalin ja Selkämerellä Raumalla tiistaina 123 senttiä yli keskiveden korkeuden. Merenpinnan nousu rauhoittui keskiviikon vastaisena yönä Suomenlahdella.

Lännestä lähestyvät matalapaineet uhkaavat nostaa veden jälleen korkealle torstaina. Etenkin Suomenlahdella ja Saaristomerellä vedenkorkeus voi käydä korkealla, sillä ennustetut matalapaineet tuulineen painaisivat vettä ensin Itämeren pohjoisosiin ja sitten edelleen itään päin.

Vesi torstai-iltana
korkeimmillaan

Merentutkimuslaitos ennustaa Suomenlahdelle vedenkorkeushuipun ajoittuvan torstai-iltaan, jolloin vedenkorkeus olisi Haminassa enintään 150 senttiä, Helsingissä 125 senttiä ja Hangossa 105 senttiä tavallista korkeammalla. Saaristomerellä vedenkorkeuden ennustetaan nousevan jo torstain vastaiseksi yöksi ja olevan korkeimmillaan Turussa torstaipäivänä enintään 115 senttiä ja Ahvenanmaalla Föglössä 100 senttiä tavallista korkeammalla.

Selkämeren eteläosissa vesi voi nousta metrin ja sen pohjoisosissa viitisentoista senttiä enemmän torstaina aamuyöstä. Perämerellä vedenkorkeuden ennustetaan laskevan heilahdellen, eikä tiistaina vallinneita vedenkorkeuksia ylitettäisi perjantaihin mennessä.

Varsinaisen Itämeren pohjoisosissa aallokko on korkeimmillaan torstai-iltapäivänä, jolloin merkitsevän aallonkorkeuden ennustetaan kasvavan viiden metrin korkuiseksi. Suomenlahden keskiosissa aallokko on korkeimmillaan kolme ja puoli metriä. Pohjanlahdella merkitsevä aallonkorkeus kasvaa paikoin lähes yhtä korkeaksi torstai-iltapäivän ja -illan aikana. (STT)

Tulva uhkaa

Katso säätiedotus

Meriveden korkeus (Merentutkimuslaitos)

Näitä luetaan!
  1. 1

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  2. 2

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  3. 3

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  4. 4

    Lontoon lentokentillä täysi kaaos – British Airways perui kaikki lauantain lennot

  5. 5

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  6. 6

    Vaarallinen kohtaaminen tallentui Esan kameraan – kukaan ei tiedä, mitä sen jälkeen tapahtui

  7. 7

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  8. 8

    Tallipomo ihasteli Kimi Räikkösen paalupaikkakierrosta – ”Hämmästyttävän hieno”

  9. 9

    Poliisi: Mies pakeni varastetulla pyöräkuormaajalla Lahdessa – 20 tonnin työkone syöksyi sillalta asfalttiin

  10. 10

    Jimi Hendrix shokeerasi Helsingissä 50 vuotta sitten – Remu Aaltonen mykistyi: ”En ole tähän päiväänkään mennessä semmoista nähnyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  3. 3

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  4. 4

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  5. 5

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  6. 6

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  7. 7

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  8. 8

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  9. 9

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  10. 10

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  2. 2

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  3. 3

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  4. 4

    Lontoon lentokentillä täysi kaaos – British Airways perui kaikki lauantain lennot

  5. 5

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  6. Näytä lisää