Martta

Kotimaa

Valikko

Hirvonen kolmatta päivää putkassa

Julkaistu:

Tangokuningas Kari Hirvosta kuulusteltiin koko eilinen päivä Alavuden poliisilaitoksella. Vapaus koitti eilen kello 15 aikaan, jolloin mies livahti huomaamatta noutajansa autoon.

Pahoinpitely tapahtui parin kilometrin päässä kotoa, muusikkoystävän rivitaloasunnossa. Asunnon haltija palasi eilen neljän aikaan töistä.

- En tiedä, mitä tapahtui, sillä olin siihen aikaan jo nukkumassa, ystävällinen nuori mies huikkasi ovelta IS:lle.

Naapuriasunnoissa väki oli herännyt lauantaiyöllä kovaan huutoon. Reilun 50 metrin päässä asustava Anja Hakalakin kuuli hirveää meteliä.

- Meillä oli vieraita, ja ikkuna oli auki. Kaikki heräsivät pihalta kuuluneisiin avunhuutoihin. Toinen vieraista lähti mukaani auttamaan. Nainen makasi pihamaalla verissään.

Hakala ei nähnyt tangokuningasta, mutta tämän nimi pyöri kaikkien huulilla.

- He ovat mukavia nuoria ihmisiä, samoin kuin kaikki nämä muusikot. Onneksi ei tapahtunut pahempaa. Harmittavaa, että tangokuningas nolaa itsensä näin.

Hirvosen aggressiivinen käytös ei tullut ähtäriläisille yllätyksenä. Lähipiiri on pelännyt pahinta.

- Hän on riehunut kännissä aiemminkin, viimeksi viikko sitten paikallisessa ravintolassa, tuttavamies kertoo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

  2. 2

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  3. 3

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  4. 4

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  5. 5

    Jäätelökauppiaan unelma Kimi Räikkösen tapaamisesta toteutui – ”Olen odottanut tätä asiakasta niin kauan”

  6. 6

    Jäteasemalla suuri tulipalo Turussa – musta savupilvi näkyi kauas

  7. 7

    Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

  8. 8

    Kolmikon tarkoituksena oli mukiloida poika – isälle vakavat vammat metalliputken iskuista

  9. 9

    Helle hivuttautuu Lapista kohti etelää: uimaranta täyttyi Oulussa

  10. 10

    Aleksi Valavuori teki onnettoman virheen tankatessaan autoa – hinauspalvelu piti kutsua paikalle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  3. 3

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  4. 4

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  5. 5

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  6. 6

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  7. 7

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  8. 8

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  9. 9

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  10. 10

    Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

  2. 2

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  3. 3

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  4. 4

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  5. 5

    Jäätelökauppiaan unelma Kimi Räikkösen tapaamisesta toteutui – ”Olen odottanut tätä asiakasta niin kauan”

  6. Näytä lisää