Alma

Kotimaa

Valikko

Helsingin uudella kaupunginjohtajalla kaksi huumetuomiota

Julkaistu:

Helsingin tuore kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok) on ehtinyt kokeilla nuoruudessaan villiä elämää, josta hänelle on jäänyt muistoksi huumerikostuomioita.

Poliisin tutkintapöytäkirjojen mukaan nykyään liki raivoraitis Pajunen seikkaili päihteiden parissa ja joutui lain pitkän kouran kynsiin kaksi kertaa vuonna 1971.

- Minulla oli hyvin vaikea murrosikä. Tässä on kyse noin kaksi vuotta kestäneestä ajanjaksosta. Olin syrjäytymiskierteessä oleva nuori. Olin 16-17-vuotias ja tein hölmöyksiä, Pajunen kertoo nyt.

- Se oli vaihe elämässäni, jota olen hävennyt. Minulle kävi siinä mielessä onnellisesti, että havahduin tilanteeseeni ennen kuin täytin 18. Ja vaikka olin selkeästi syrjäytymisvaarassa, niin onneksi löysin lopulta ne oikeat elämänarvot, Pajunen miettii.

Keväällä 1971 Pajunen törmäsi kaupungilla " Uge "-nimiseen nuorukaiseen. Uge oli diileri. Hän kysyi Pajuselta, haluaisiko tämä ostaa hasista. Koululainen vastasi, että hän pystyisi järjestämään rahaa seuraavaksi päiväksi.

Niinpä Pajusen perjantai-ilta alkoi tapaamisella Esplanadin puistossa, silloisen ravintola Royalin takana. Ugella oli parin-kolmenkymmenen gramman vihertävä hasislevy, josta Pajunen osti noin 80 markan palasen.

Myöhemmin keskusrikospoliisin kriminaalilaboratorio tutki Pajusen ostoksen ja totesi sen 8,7 gramman hasispalaksi.

Myyntipaikalle kaartoi pian huumepoliisin auto, ja poliisi otti veijarit kiinni.

Oikeus tuomitsi Pajusen nuorena henkilönä jatketusta rikoksesta, joka käsitti huumausaineen luvattoman hallussapidon ja käyttämisen. Rangaistus oli 10 päiväsakkoa.

Nuori Jussi Pajunen ei ottanut ojentuakseen ensimmäistä tuomiosta, vaan syyllistyi uuteen huumerötökseen 12. joulukuuta 1971. Pajunen jäi kiinni ostamastaan hasiksesta. Ainetta oli 11 grammaa. Raastuvanoikeus langetti hänelle 5. huhtikuuta 1972 nuorena henkilönä tehdystä huumausainerikoksesta 30 päiväsakkoa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  2. 2

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  3. 3

    Suomalaisseurue sai keskellä Lontoon lentokaaosta harmillisen ilmoituksen – kotiinpaluu tyssäsi 15 minuuttia ennen koneen lähtöä

  4. 4

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  5. 5

    Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

  6. 6

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  7. 7

    Hurjaa spekulointia Kimi Räikkösen tilanteesta – Monacossa panoksena F1-sopimus?

  8. 8

    Ravitsemusasiantuntija listaa: Näitä kuutta ruoka-ainetta ihmisen pitäisi nauttia useammin

  9. 9

    Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

  10. 10

    Uutta tietoa JJ Lehdon onnettomuudesta – samassa kohdassa kolaroitiin eilenkin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  3. 3

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  4. 4

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  5. 5

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  6. 6

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  7. 7

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  8. 8

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  9. 9

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  10. 10

    Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  2. 2

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  3. 3

    Suomalaisseurue sai keskellä Lontoon lentokaaosta harmillisen ilmoituksen – kotiinpaluu tyssäsi 15 minuuttia ennen koneen lähtöä

  4. 4

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  5. 5

    Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

  6. Näytä lisää