Merja

Kotimaa

Valikko

Turmakopterin musta laatikko tutkitaan Britanniassa

Tallinnanlahteen keskiviikkona pudonneen kopterin musta laatikko lähetetään Britanniaan. Viro pyysi sunnuntaina Lontoosta apua mustan laatikon tutkimiseksi ja sai myös alustavasti myönteisen vastauksen. Samalla Viron syyttäjävirasto päätti lopullisesti, että laatikkoa ei lähetetä Yhdysvaltoihin.

Viron syyttäjäviraston syyttäjä Andres Ülviste oli vaatinut mustan laatikon tutkimista muualla kuin Yhdysvalloissa, sillä turmakopteri oli valmistettu Yhdysvalloissa. Näin tutkimuksissa ei pääsisi syntymään eturistiriitaa. Hän kuitenkin sanoi, ettei epäile amerikkalaisten pätevyyttä mustan laatikon tutkimisessa.

Ülvisten mukaan hänen päätöksensä tarkoituksena on estää myös mahdolliset syytteet häntä itseään vastaan.

- Jos Copterline edustaja kysyisi minulta myöhemmin oikeussalissa, miksi annoin luvan lähettää mustan laatikon maahan, jolla on kopterin valmistajamaana eturistiriita, ja vastaisin, että luotan amerikkalaisiin, tämä olisi täysin epäasiallista virkaani nähden, Ülviste sanoi STT:lle.

Ülvisten mukaan mustan laatikon voisi tutkia esimerkiksi Saksassa, Norjassa tai Britanniassa, joissa on vastaava tekniikka. Suomessa ja Virossa ei ole valmiuksia tutkia laatikkoa.

Hylky nostettiin merestä

Turmakopterin hylky saatiin nostettua merestä lauantaina. Kopterin pyrstöosa oli revennyt lähes kokonaan muusta rungosta irti. Kopteri oli ilmeisesti murtunut kahtia jo veteen syöksyessään.

- Siinä vaiheessa, kun pahoin vaurioitunutta alusta nostettiin veden pintaan, murtumat tietysti suurenivat, nosto-operaatiosta huolehtineen Varustamoliikelaitoksen markkinointipäällikkö Pekka Simula kommentoi.

Kopterin musta laatikko löytyi alkuperäiseltä paikaltaan rungon ja puomin liittymäkohdasta.

Onnettomuuden uhreista 13 on tuotu maihin ja tunnistettu. Koneen suomalainen kapteeni on edelleen kadoksissa.

Viron talousministerin Edgar Savisaaren mukaan onnettomuusraportti annetaan 10. syyskuuta. Loppuraportin tekeminen kestää kuitenkin vuoden.

Onnettomuutta tutkivan lautakunnan puheenjohtaja Taivo Kivistik arvioi, että turman syytä on vielä mahdotonta sanoa.

Copterline: Hätäkellukkeita ei aktivoitu

Copterlinen saaman tiedon mukaan helikopterin hätäkellukejärjestelmää ei ole ehditty aktivoida ennen kopterin syöksyä veteen.

Toimitusjohtaja Kari Ljungberg kertoi STT:lle, että järjestelmään ei ole ehditty laittaa virtaa päälle, minkä jälkeen se vasta olisi voitu laukaista. Ljungbergin mukaan Copterline on saanut tiedot henkilöiltä, jotka ovat mukana kopteriturman tutkinnassa.

Hätäkellukejärjestelmä ei Ljungbergin mukaan saa olla aktiivinen, kun helikopterin nopeus on suurempi kuin 80 solmua. Jos järjestelmä aktivoidaan ja sitten laukaistaan kovemmassa nopeudessa, helikopteri kääntyy ilmassa ympäri.

- Kopterin keulassa oleva hätäkellukepussi on tullut esiin taskustaan veteen törmäyksen yhteydessä, Ljungberg korostaa.

Kopteriturmaa tutkivan lautakunnan varajohtaja Tõnu Ader arvioi uutistoimisto BSN:lle, ettei kopteri pudonnut veteen täydellä nopeudella, vaan lentäjät onnistuivat hidastamaan kopterin putoamista. Hänen mukaansa kopterin ilmaponttonit olivat avautuneet kopterin pudottua, mutta jostakin syystä ne eivät täyttyneet ilmalla.

(Ilta-Sanomat 14.8. 2005 klo 18:07)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

  3. 3

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  4. 4

    Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

  5. 5

    Me Naiset: Kirsi Salon seksuaalisuus mullistui – ”Tantra vaikutti siihen, mihin tyydyn intiimissä suhteessa”

  6. 6

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  7. 7

    Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

  8. 8

    Hymynkare, pistoolin piipun suunta... Nämä seikat viittaavat siihen, että juhlarahan teloituskuva lavastettiin

  9. 9

    Video: Tässä on Pohjois-Korean ainoa hiihtokeskus – Kim Jong-unin kruununjalokivi ammottaa tyhjyyttään

  10. 10

    Salama osui meteorologiin kesken lähetyksen – karmiva onnettomuus tallentui videolle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  4. 4

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  5. 5

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  6. 6

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  7. 7

    Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

  8. 8

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  9. 9

    Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

  10. 10

    Ethän vain keitä nakkeja? Yleisin tapa ei olekaan se oikea

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

  3. 3

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  4. 4

    Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

  5. 5

    Me Naiset: Kirsi Salon seksuaalisuus mullistui – ”Tantra vaikutti siihen, mihin tyydyn intiimissä suhteessa”

  6. Näytä lisää