Leena, Matleena

Kotimaa

Valikko

Pekkarinen jäi lentokentälle

Julkaistu: , Päivitetty:

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen (kesk) Slovenian-matka tyssäsi heti alkuunsa Suomen tullissa. Vanhan passin vuoksi Pekkarinen jäi perjantaiaamuna lentokentälle.

- Juutuin tulliin. Minulla oli mukana diplomaattipassi, jonka otin lähtiessä pöydältä. En tajunnut, että toinen voimassa oleva diplomaattipassini oli pakattu valmiiksi toista matkaa varten, hän selvitti sekamelskaa.

Väärä passi huomattiin
vasta kentällä

Passi oli ehtinyt umpeutua jo heinäkuun alussa. Uusi passi odotti matkalaukussa kotona, sillä Pekkarinen lähtee sunnuntaina presidentti Tarja Halosen kanssa Saudi-Arabiaan.

Ministeri huomasi passien vaihtumisen vasta kentällä, joten mitään ei ollut enää tehtävissä. Hänen mukaansa asiaan ei kuitenkaan liittynyt dramatiikkaa.

- Lähdin siitä, että virkamiehet hoitavat heille uskottua tehtävää ja he tulivat siihen tulokseen, etteivät voi päästää minua. Sillä siisti, ei siinä sen kummempaa.

Pekkarinen oli lähdössä virkamatkalle tapaamaan talousministeri Andrej Vizjakia.

Sloveniasta tulee EU:n puheenjohtajamaa ensi vuoden alussa, Portugalin kauden jälkeen.

- Olin menossa sinne kollegani kutsusta kertomaan Suomen kokemuksia EU-puheenjohtajuudesta ja kuuntelemaan, miten he aikovat asioita hoidella.

Matkan peruuntumisen vuoksi Pekkarinen ja Vizjak yrittävät sovitella uutta tapaamista kolmen viikon päästä Brysselissä.

Pekkarinen ei myöntänyt, että Helsinkiin jääminen olisi harmittanut.

- Sain hoidettua tänään monia muita tärkeitä asioita, hän totesi.

NÄIN SAA VÄLIAIKAISEN PASSIN

Lentoaseman poliisista voi saada väliaikaisen passin jopa puolessa tunnissa.

- Väliaikainen matkustusasiakirja voidaan myöntää, jos passi on jäänyt kotiin ja matka varattu etukäteen. Yleensä se myönnetään yhtä matkaa varten, kerrotaan Liikkuvasta poliisin Helsinki-Vantaan yksiköstä.

Teknisesti passin tekemiseen menee aikaa puolisen tuntia. Myös väliaikaiseen passiin tarvitaan passikuva. Tämä passi myönnetään vain erityisestä syystä ja vain siinä tapauksessa, että normaali-, pika- tai expresstoimitus ei ole mahdollinen, sekä vain sille ajalle kuin on välttämätöntä, kuitenkin enintään vuodeksi.

Passin toimitusaika on noin viikko, mutta lisämaksusta passin saa nopeammin. Pikatoimituksen aika on 2-3 päivää, ja passin hinta on tällöin 60 euroa. Express-toimituksena passin voi saada päivässä Helsingistä ja Helsinki-Vantaan lentokentältä hintaan 80 euroa.

Express-passin voi noutaa vain Helsingin poliisilaitoksen Kaartin lupapalvelupisteestä tai Helsinki-Vantaan lentokentältä Liikkuvan poliisin palvelupisteestä. Lentoaseman poliisi lupaa, että passianomuksensa aamupäivällä ennen kello 11:ta jättänyt saa valmiin Express-passin iltapäivällä kello 15.30-16.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  3. 3

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  4. 4

    SSS: Kaatopaikalta löytyi ”materiaalia, jonka pitäisi ehdottomasti pysyä haudattuna”

  5. 5

    Saksan keihäshirmu jäi lähes 10 metriä kauden parhaastaan – Pitkämäki ei yllättynyt

  6. 6

    Tappavissa olosuhteissa operoiva robotti saattoi tehdä merkittävän löydön Fukushiman kolmosreaktorista

  7. 7

    Marjatta Leppänen täyttää 80 vuotta – kipeät muistot puolisosta: ”Elämäni suurin tragedia oli hetki, jona Jaakko kuoli lavalle”

  8. 8

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  9. 9

    Puukotus festivaalin poistumisalueella Vantaalla – poliisi kaipaa havaintoja tapon yrityksestä

  10. 10

    Noin 30-vuotias mies kuoli nokkakolarissa Nurmijärvellä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  4. 4

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  5. 5

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  6. 6

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  7. 7

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  8. 8

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  9. 9

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  10. 10

    Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  10. 10

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  3. 3

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  4. 4

    SSS: Kaatopaikalta löytyi ”materiaalia, jonka pitäisi ehdottomasti pysyä haudattuna”

  5. 5

    Saksan keihäshirmu jäi lähes 10 metriä kauden parhaastaan – Pitkämäki ei yllättynyt

  6. Näytä lisää