Aulis

Kotimaa

Työvoimavirkailijaa vasaralla hakannut pakkohoitoon

Julkaistu: , Päivitetty:

Lahden työvoimatoimistossa riehunut mies toimi Kouvolan hovioikeuden mukaan syyntakeettomassa tilassa. Hovioikeus määräsi perjantaina tekijän vankilan sijasta pakkohoitoon.

Lahtelainen vuonna 1969 syntynyt mies oli tyytymätön työvoimavirkailijalta saamaansa palveluun.

Viime maaliskuussa hän varasi sovittuun tapaamiseen mukaansa painavan vasaran, jolla hän löi 64-vuotiasta virkailijaa muun muassa päähän ja niskaan. Naisen kaaduttua maahan asiakas potki tätä eri puolille vartaloa.

Nainen ei pystynyt pakenemaan työhuoneestaan, koska asiakas tukki ainoan poistumistien. Hälytysnapin painaminenkaan ei onnistunut, koska hän joutui suojelemaan itseään useita minuutteja kestäneen välikohtauksen ajan.

Työvoimatoimisto suljettiin välikohtauksen takia puoleksi päiväksi. Virkailijat ovat sittemmin saaneet henkilökohtaiset turvarannekkeet.

Syyttäjä piti
murhan yrityksenä

Syyttäjä vaati tuomiota murhan yrityksestä, koska hänen mielestään lahtelaismies toimi vakaasta harkinnasta. Lisäksi väkivalta oli erityisen raakaa ja julmaa, ja se kohdistui virkamieheen. Surma-aikeet jäivät syyttäjän mukaan toteutumatta vain siksi, että avunhuudot toivat paikalle naisen kollegoita.

Hovioikeus asettui rikosnimikkeen osalta käräjäoikeuden kannalle. Tapahtumaketju vahvisti syytetyn kertoman siitä, että tarkoituksena ei ollut tappaa, vaan aiheuttaa virkailijalle lukuisia pieniä lihasvammoja eri puolille kehoa. Kyse oli törkeästä pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Lahden käräjäoikeus langetti rikoksista kolmen vuoden tuomion ja lähetti miehen vankilaan. Mielentilatutkimus tehtiin vasta hovioikeusvaiheessa.

Puolustusasianajaja Vesa Tähtinen kertoo keskustelleensa mielentilatutkimuksen mahdollisuudesta jo ennen käräjäoikeuden istuntoa, mutta asiakas ei sellaista halunnut.

- Hovioikeus otti asian puheeksi pääkäsittelyssä viime syyskuussa, eikä asiakkaani vastustanut sitä.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

  2. 2

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  3. 3

    Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

  4. 4

    Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

  5. 5

    Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

  6. 6

    Helsingin uusi piispa perehtyi nuorena miehenä itsetyydytykseen erinomaisin arvosanoin

  7. 7

    Eikö istu ja nouse -testi onnistu? Kokeile liikettä, josta jokaisen peruskuntoisen tulisi selviytyä

  8. 8

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  9. 9

    Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

  10. 10

    Patrik Laine arvostettiin NHL:n listauksessa monen supertähden edelle – asiantuntijalta kova ennustus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

  2. 2

    Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

  3. 3

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  4. 4

    Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

  5. 5

    Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

  6. 6

    Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

  7. 7

    Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

  8. 8

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  9. 9

    Huippumalli Elle Macpherson, 53, lumoaa bikineissä – tätä vartaloa ei turhaan kutsuta maailman upeimmaksi!

  10. 10

    Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

  2. 2

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  3. 3

    Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

  4. 4

    Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

  5. 5

    Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

  6. Näytä lisää