Mervi

Kotimaa

Halonen: Tämä on surun päivä

Julkaistu:

Jokelan koulusurmien muistohetki kokosi Helsingin Tuomiokirkon ääriään myöten täyteen puoliltapäivin. Paikalla oli tavallisten kansalaisten lisäksi maan ylin johto.

Presidentti Tarja Halonen totesi muistotilaisuuden jälkeen uskovansa kaikilla olevan nyt enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

- Mikä oli syy ja mitä olisi voinut tehdä. Nyt on hyvä puhua, Halonen sanoo.

Halosen mukaan tämä päivä on surun päivä jokaiselle suomalaiselle, muillekin kuin uhrien omaiselle.

Piispa Mikko Heikka vetosi aikuisiin, jotta nämä kuuntelisivat lapsiaan.

- Aikuisten on kuunneltava lapsia ja yritettävä ymmärtää, Heikka sanoi.

Lammilta Helsinkiin päivää viettämään saapuneet Terttu Sahlsten ja Airi Salmela hiljentyivät Tuomiokirkossa.

- Tapaus järkytti. Muuta ei oikein voi vielä sanoa. Asia ei ole vielä oikein mennyt tajuntaan asti, Sahlsten sanoo.

Salmela miettii menehtyneiden perheitä.

- Perheillä ei nyt ole helppoa. Ei kenelläkään. Tämä on koskettanut kaikkia, hän sanoo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

  2. 2

    Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

  3. 3

    Virpi Sarasvuo poistui yllättäen Ylen tiimistä – tämä kaksikko on hiihdon asiantuntijana ensi talvena

  4. 4

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  5. 5

    Vapaaottelijan ja voimanostajan raaka katutappelu johti kuolemaan Venäjällä – epäillyn tappajan pitkä pako on nyt ohi

  6. 6

    Raju maastopalo raivosi Gran Canarialla – suomalaispariskunta onnistui pakenemaan täpärästi liekkejä

  7. 7

    Perheenäiti kuoli tulipalossa Seinäjoella – palo sammutettu, poliisitutkinta alkaa

  8. 8

    Bill Gates paljastaa: Tämän vuoksi Windowsissa käytetään ctrl-alt-del-näppäinyhdistelmää

  9. 9

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  10. 10

    Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  2. 2

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  3. 3

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  4. 4

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  5. 5

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  6. 6

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  7. 7

    IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

  8. 8

    Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

  9. 9

    Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

  10. 10

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

  2. 2

    Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

  3. 3

    Virpi Sarasvuo poistui yllättäen Ylen tiimistä – tämä kaksikko on hiihdon asiantuntijana ensi talvena

  4. 4

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  5. 5

    Vapaaottelijan ja voimanostajan raaka katutappelu johti kuolemaan Venäjällä – epäillyn tappajan pitkä pako on nyt ohi

  6. Näytä lisää