Armas

Kotimaa

Valikko

Potilaalle verensiirrossa hiv-positiivisen verta?

Suomen punaisen ristin (SPR) veripalvelun kautta on löytynyt tämän vuoden aikana kolme hiv-positiivista verenluovuttajaa. Tapaukset ovat tulleet ilmi SPR:n luovuttajatesteissä.

Aiemmin tänään uutisoitiin, että pohjoispohjalainen potilas olisi saanut verensiirrossa verta, jonka luovuttaja oli osoittautunut hiv-positiiviseksi. Sanomalehti Kaleva kertoi, että veri oli saatu luovuttajalta ennen kuin hänellä todettiin hiv-tartunta.

SPR:n veripalvelun infektiosairauksien erikoislääkäri Satu Pastila kertoo, että potilaan mahdollisuus saada infektio on lähinnä teoreettinen.

SPR kiistää, että pohjoispohjalainen potilas olisi saanut hiv-positiivista verta verensiirron yhteydessä. Luovuttajan hiv todettiin vasta kuukausia luovutuksen jälkeen, kertoo SPR:n Satu Pastila.

- Verensiirrossa olleen potilaan ei epäillä saaneen hi-virusta, Pastila tähdentää.

- Luovuttajan mahdolliset, tarttuvat taudit tutkitaan laboratoriotestien avulla. Jos luovuttajalla todetaan myöhemmin hi-virus, niin tutkimme arkistonäytteemme siltä ajalta, kun kyseinen henkilö on verta luovuttanut. Tutkituista arkistonäytteistä ei ole koskaan löytynyt hi-virusta, Pastila kertoo.

Potilaan ei siis epäillä saaneen hi-virusta, mutta hänet tutkitaan varmuuden vuoksi. Kyse on yleiseurooppalaisesta käytännöstä.

Positiivisen testituloksen jälkeen SPR hävittää kaikki verivalmisteet, jotka ovat peräisin hiv-positiiviselta luovuttajalta. Jos hänellä on aikaisempia verinäytteitä arkistossa, ne tutkitaan vielä uudelleen. Vaikka arkistonäytteet todetaan puhtaiksi, verta saaneet potilaat kutsutaan hiv-testiin.

- Me otamme yhteyttä potilasta hoitaneeseen lääkäriin, jonka jälkeen hän kutsuu potilaan testeihin. Kyse ei ole siitä, että potilaalla epäiltäisiin olevan hiv, vaan testi tehdään eurooppalaisen suosituksen mukaan, Pastila selvittää.

SPR:n veripalvelu aloitti arkistonäytteiden keräämisen viitisen vuotta sitten. Näyte säilyy pakastettuna tutkintakelpoisena ainakin viidestä kymmeneen vuotta.

Tartunta ilmi 16 päivän jälkeen

Hi-virus näkyy veressä reilun kahden viikon kuluttua tartunnasta. Aika on kuitenkin riippuvainen siitä, millaista testimenetelmää käytetään. SPR käyttää hi-viruksen tunnistamiseen geeniosoitustutkimusta, joka on vasta-ainetutkimusta huomattavasti herkempi.

- Kun teemme geeniosoitustutkimuksen, hi-virus näkyy veressä noin 16 päivän jälkeen tartunnasta. Vasta-ainetutkimus näyttää positiivisen tuloksen hieman myöhemmin, Pastila sanoo.

Hiv:n lisäksi verestä testaan B- ja C-hepatiitti sekä syfilis eli kuppabakteeri. Ensiluovuttajilta testataan myös Suomessa erittäin harvinainen, veren välityksellä tarttuva T-lymfosyyttivirus. Virus voi aiheuttaa kantajallaan hermostollisia oireita tai ihon pahanlaatuisia kudoskasvaimia.

SPR testaa kaiken veren, jota luovuttajilta otetaan talteen. Pastila kertoo, että SPR:n veripalvelussa hiv-testit otettiin heti käyttöön, kun tauti 80-luvun puolessa välissä tunnistettiin.

- Silloin verenluovutuksen yhteydessä hiv-positiivisia löytyi nykyistä enemmän, kun heitähän ei oltu aiemmin testattu, Pastila sanoo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  2. 2

    Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

  3. 3

    Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

  4. 4

    Tosi-tv-parin 30 vuoden liitto päättyi eroon, mies iski heti vaimonsa ystävän – fanit raivona: ”Mautonta ja halpamaista”

  5. 5

    Verkkouutiset: Alkoholin ostamista ulkomaisesta nettikaupasta ei ehkä voidakaan kieltää

  6. 6

    Neljää ulkomaalaistaustaista miestä epäillään taposta Tampereella – poliisi: ”Ei asuntoon ole vahingossa menty”

  7. 7

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  8. 8

    Miksi vatsa turpoaa? Sisätautilääkäri kertoo, milloin vatsakipuisen pitää mennä lääkäriin

  9. 9

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  10. 10

    Lewis Hamilton kunnioitti syksyllä kuollutta Aki Hintsaa upealla tavalla – tässä on ”pikku-Aki”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  2. 2

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  3. 3

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  4. 4

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  5. 5

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  6. 6

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  7. 7

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  8. 8

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  9. 9

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  10. 10

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  2. 2

    Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

  3. 3

    Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

  4. 4

    Tosi-tv-parin 30 vuoden liitto päättyi eroon, mies iski heti vaimonsa ystävän – fanit raivona: ”Mautonta ja halpamaista”

  5. 5

    Verkkouutiset: Alkoholin ostamista ulkomaisesta nettikaupasta ei ehkä voidakaan kieltää

  6. Näytä lisää