Minna, Vilma, Miina

Kotimaa

Valikko

Espoolaisnainen petkutti yrittäjiltä yli 100 000 euroa

Julkaistu:

Espoolaisnainen huiputti tuntemiltaan kahdelta huoltamoyrittäjältä suuren summan rahaa värikkäillä tarinoilla ja väärennetyillä asiakirjoilla.

Saaliikseen nainen sai yhteensä lähes 110 000 euroa, josta suurimman osan hän antoi omien sanojensa mukaan velipuolelleen.

Espoon käräjäoikeus langetti 43-vuotiaalle naiselle teoista reilu vuosi sitten 1,5 vuoden vankeusrangaistuksen. Tuomio tuli törkeästä petoksesta, paristakymmenestä väärennyksestä ja rekisterimerkintärikoksesta.

Helsingin hovioikeus katsoi taannoisessa päätöksessään, ettei rangaistusta ole aihetta lieventää.

Huiputukset tapahtuivat vajaan vuoden sisällä vuosina 2001-2002. Yrittäjiltä lainatut kertasummat kasvoivat ajan myötä.

Yrittäjien mukaan nainen muun muassa kertoi sairastavansa vakavaa sairautta, joka veisi hänet hautaan. Hän tarvitsi sairauden hoitoon, yksityislääkäreihin ja lääkkeisiin rahaa. Nainen oli tuolloin työtön ja taloudellisissa vaikeuksissa.

Lisäksi nainen puhui yrittäjille saamastaan suuresta perinnöstä, jonka kohtalo häntä huoletti. Nainen sanoi epäilevänsä aviopuolisonsa luotettavuutta ja pelkäsi, että perintö ei ehkä menisikään hänen kolmelle lapselleen.

Nainen oli esittänyt miehille lukuisia asiakirjoja asiasta ja käynyt toisen kanssa yhdessä pankissa tiedustelemassa suuren perintönsä saapumista. Lopulta yrittäjät ymmärsivät, etteivät he tulisi saamaan rahojaan takaisin.

Ennen tekojen paljastumista nainen laati vielä 6,5 miljoonan euron pankkivekselin ostamastaan 20 euron pankkivekselistä ja esitti sen toiselle yrittäjistä. Vekselin tarkoituksena oli naisen mukaan rauhoitella yrittäjiä ja pitkittää jutun tosiasiallisen luonteen paljastumista.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  2. 2

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  3. 3

    Lehdet: Trump haukkui saksalaiset EU-pomojen tapaamisessa: ”Pahoja, todella pahoja”

  4. 4

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  5. 5

    Wonder Woman -kaunottarelle kävi kiusallinen moka – peppu paljastui tuulenvireessä kokonaan

  6. 6

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  7. 7

    Huippuasiantuntijalta kova lausunto Stanley Cupin finaalien alla – Pekka Rinne saa poikkeuksellista suitsutusta

  8. 8

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  9. 9

    Krista Kosonen kohauttaa seksikkäänä tanssityttönä – viettelevä juliste julki

  10. 10

    20 ainutlaatuista ilmakuvaa presidentti Mauno Koiviston hautajaisista – 30000 kerääntyi saattamaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  2. 2

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  3. 3

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  4. 4

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  5. 5

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  6. 6

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  7. 7

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  8. 8

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  9. 9

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  10. 10

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  2. 2

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  3. 3

    Lehdet: Trump haukkui saksalaiset EU-pomojen tapaamisessa: ”Pahoja, todella pahoja”

  4. 4

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  5. 5

    Wonder Woman -kaunottarelle kävi kiusallinen moka – peppu paljastui tuulenvireessä kokonaan

  6. Näytä lisää