Oliver, Olivia, Oiva

Kotimaa

Valikko

Nalle Wahlroos rikastui 16 miljoonalla

Julkaistu:

Kauppa tanskalaisten kanssa kannatti. Konsernijohtaja Björn Wahlroosin Sampo-potti kasvoi päivässä 16 miljoonan euron verran. Nyt hän omistaa Sampo Oyj:tä 223 miljoonan euron arvosta.

Myös muut sampolaiset pääsivät osallisiksi eilisestä kurssinoususta. Varatoimitusjohtaja Mika Ihamuotilan päivä oli 422000 arvoinen, päälakimies Ilona Ervasti-Vaintolan 412000 euron arvoinen, sijoitusjohtaja Patrick Lapveteläisen 140000 euron arvoinen, talousjohtaja Peter Johanssonin 35000 euron arvoinen, Henki-Sammon toimitusjohtajan Petri Niemisvirran 12400 euron arvoinen ja pankinjohtaja Maarit Näkyvän 10700 euron arvoinen. Jo ennenkin heillä on mennyt hyvin, sillä tämä sama joukko nautti viime vuoden verotietojen mukaan yli miljoonan euron ansiotuloja.

Myös monet muut liike-elämän isokenkäiset nettosivat Sammon kurssinoususta: Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo 40400 euroa, Varman toimitusjohtaja Matti Vuoria 35776 euroa, hallitusammattilainen Christoffer Taxell 3021 euroa ja Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne Brunila 1666 euroa. Kustantaja-toimittaja Niklas Herlinin sijoitusyhtiö Mariatorp kääräisi 101000 euroa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  2. 2

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  3. 3

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  4. 4

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  5. 5

    Sauli Niinistö kertoo jatkoaikeistaan tänään

  6. 6

    Kevään 2017 ylioppilaiden nimet julki! Katso täältä kaikki kirjoittaneet Suomen kaikista lukioista

  7. 7

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  8. 8

    Räikkönen putoamassa kakkoskuskiksi? Nico Rosbergilta sympaattinen kommentti suomalaisen tilanteesta

  9. 9

    Professoreilta tylyt arviot 2-vuotiaasta Sipilän ”touhuhallituksesta”: ”Aika huonoa toimintaa, jos omat lupaukset petetään”

  10. 10

    Lämpötila laskee nollan hujakoille ja taivaalta tulee räntää – toista se on Ruotsissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  3. 3

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  4. 4

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  5. 5

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  6. 6

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  7. 7

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  8. 8

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  9. 9

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  10. 10

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  2. 2

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  3. 3

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  4. 4

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  5. 5

    Sauli Niinistö kertoo jatkoaikeistaan tänään

  6. Näytä lisää