Leena, Matleena

Kotimaa

Valikko

Poliisipäällystö kikkaili eläkkeillä

Julkaistu:

Päällystöön kuuluvat poliisit ovat löytäneet porsaanreiän valtion eläkesäännöksistä. Hakeutumalla alempaan ylikonstaapelin virkaan pääse kolme vuotta aiemmin täydelle eläkkeelle.

Ainakin kolme johtavaa poliisimiestä on käyttänyt aukkoa hyväkseen. Kaksi erikoisista virkanimityksistä tehtiin Oulussa, kolmas Etelä-Pohjanmaalla.

Kikkailuepäily liittyy Oulun poliisin järjestysosastoa johtaneen apulaispoliisipäällikkö Paavo Väliheikin ja hallinto-osastoa johtaneen ylikomisarion nimityksiin viime vuonna. Kolmas oli talousrikostutkijana toiminut eteläpohjalainen komisario.

Päällystöön kuuluvina heidän asetuksella säädetty eroamisikänsä olisi ollut 63 vuotta. Miehet hakivat ja nimitettiin joitakin kuukausia ennen 60-vuotispäiviään ylikonstaapeleiksi, joiden eroamisikä on 60 vuotta.

Oulussa nimitysvyyhdin kummallisuuksiin kuuluu, että ylikonstaapelit saivat heti perään määräyksen hoitaa ylempää virkaansa määräaikaisina eläkkeelle jääntiin saakka. Näin heidän palkkansa ei tippunut.

Asiasta on kiinnostunut myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio, joka otti asian tutkittavakseen asiasta internetin keskustelupalstalla käydyn viestienvaihdon jälkeen.

Rautio on pyytänyt selvitystä, onko virkanimityksissä ohitettu tarkoitussidonnaisuuden periaate.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  4. 4

    SSS: Kaatopaikalta löytyi ”materiaalia, jonka pitäisi ehdottomasti pysyä haudattuna”

  5. 5

    Tappavissa olosuhteissa operoiva robotti saattoi tehdä merkittävän löydön Fukushiman kolmosreaktorista

  6. 6

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  7. 7

    Marjatta Leppänen täyttää 80 vuotta – kipeät muistot puolisosta: ”Elämäni suurin tragedia oli hetki, jona Jaakko kuoli lavalle”

  8. 8

    Saksan keihäshirmu jäi lähes 10 metriä kauden parhaastaan – Pitkämäki ei yllättynyt

  9. 9

    Puukotus festivaalin poistumisalueella Vantaalla – poliisi kaipaa havaintoja tapon yrityksestä

  10. 10

    Noin 30-vuotias mies kuoli nokkakolarissa Nurmijärvellä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  4. 4

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  5. 5

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  6. 6

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  7. 7

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  8. 8

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  9. 9

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  10. 10

    Ohiajajat huomasivat äidin hädän – ”Ysitien enkelit” pelastivat yksivuotiaan vauvan hengen: ”Luulin jo, että Elvis kuoli käsivarsilleni”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  4. 4

    SSS: Kaatopaikalta löytyi ”materiaalia, jonka pitäisi ehdottomasti pysyä haudattuna”

  5. 5

    Tappavissa olosuhteissa operoiva robotti saattoi tehdä merkittävän löydön Fukushiman kolmosreaktorista

  6. Näytä lisää