Sami, Samuli

Kotimaa

Asiantuntija: Epäsäännöllinen lääkitys on riski

Julkaistu:

Helsingin yliopiston oikeuslääketieteellisen laitoksen johtaja Erkki Vuori toteaa, että selektiivisen serotoniinin takaisinoton estäjiä (SSRI) ei suositella lapsille eikä nuorille.

Alle 18-vuotiailta lääkeryhmää ei ehdottomasti kielletä, mutta heidän täytyisi olla tarkassa seurannassa, Vuori sanoo.

Pekka-Eric Auvinen oli tiettävästi 17-vuotias saadessaan pillerit.

Vuoren mukaan SSRI-lääkkeet voivat etenkin hoidon alussa lisätä itsemurhariskiä.

Lisäksi jos hoitokuurin katkaisee yllättäen, voi esiintyä aggressiivisuutta ja mielialan heilahtelua.

On vaikea sanoa mitä satunnainen käyttö tekee, mutta periaatteessa se vastaa lääkityksen aloittamista ja lopettamista. Ei ole mitään mieltä käyttää lääkettä siten, Vuori kertoo.

Tutkimuksen mukaan SSRI-lääkkeillä on selvä masennusta parantava vaikutus, mutta aivan yhtä selvästi ne lisäävät itsemurhariskiä. Niiden lopullinen hyöty jää epäselväksi, Vuori sanoo.

SSRI-lääkkeitä käytetään tyypillisesti masennuksen ja ahdistuksen hoitoon.Columbinen kouluampujat Eric Harris ja Dylan Klebold ovat kertoneet syöneensä kyseisen ryhmän lääkkeitä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  2. 2

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  3. 3

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  4. 4

    Puolalaismiesten joukko pahoinpiteli suomalaisia Raumalla – uhreille vammoja kasvoihin ja päähän

  5. 5

    Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

  6. 6

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  7. 7

    Poliisi pysäytti mopopojan Hartolassa – koeajo viritetyllä kulkupelillä siivitti poliisin hurjaan vauhtiin

  8. 8

    Turun uhreille tukea HJK:n faneilta – lähettivät kovasanaisen viestin terroristeille

  9. 9

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  10. 10

    Martina Aitolehti säteilee onnea Stefan-rakkaansa rinnalla – näyttävä pari ihastuttaa: ”Näytät onnelliselta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  3. 3

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  6. 6

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  7. 7

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  8. 8

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  9. 9

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  10. 10

    Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  2. 2

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  3. 3

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  4. 4

    Puolalaismiesten joukko pahoinpiteli suomalaisia Raumalla – uhreille vammoja kasvoihin ja päähän

  5. 5

    Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

  6. Näytä lisää