Kullervo

Kotimaa

Suomenlahdella laaja öljypäästö

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomenlahdella Porvoon eteläpuolella havaittiin sunnuntaina laaja öljypäästö. Öljyä on sekä Suomen että Viron aluevesillä, mutta enemmän sitä on Viron vesillä. Öljypäästön laajuus on kokonaisuudessaan noin 75 neliökilometriä.

Öljypäästö huomattiin aamulla kahdeksan aikaan satelliittikuvasta. Paikalle lähetettiin rajavartiolaitoksen valvontalentokone, joka paikallisti öljypäästön ja mittasi sen laajuuden.

Turun meripelastuskeskuksesta arvioidaan, että öljy on peräisin yön aikana ohikulkeneesta rahti- tai kauppa-aluksesta. Toistaiseksi ei pystytä sanomaan, onko kyse esimerkiksi laivan pilssiveden mukana mereen päässeestä öljystä.

Öljyä on suurempi ja paksumpi lautta Viron aluevesillä. Viro on lähettänyt paikalle valvontalentokoneen ja vartiolaivan. Virosta odotetaan iltapäivän aikana tietoa siitä, mitä he aikovat tehdä, kerrotaan Turun meripelastuskeskuksesta.

Suomen aluevesillä oleva öljykalvo on ohut ja repaleinen, eikä torjuntatoimiin ei ollut tarvetta ryhtyä.

Päästöpaikka sijaitsee Kallbodagrundin eteläpuolella Suomen ja Viron vesillä. Päästön epäselvän tapahtuma-ajan vuoksi sen aiheuttajaa on vaikea yksilöidä, kerrotaan meripelastuskeskuksesta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Entinen maailman lihavin nainen kuoli laihdutusleikkauksen jälkeen

  3. 3

    Krista Kososen vastanäyttelijättärellä taustalla useita seksielokuvia – säikähti paljastusta, sulkeutui kotiinsa ja perhe hylkäsi

  4. 4

    Sami Hintsanen tuomittiin sakkoihin naapurinsa pahoinpitelystä ja uhkaamisesta

  5. 5

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  6. 6

    Myös Lewis Hamilton liittyi Trumpin vastaiseen rintamaan – antoi tukensa yksinkertaisella viestillä

  7. 7

    Ei vasten reunoja: Näin kananmunat pitäisi oikeasti rikkoa

  8. 8

    Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

  9. 9

    Lehdet: Kaikuluotainkuvissa näkyi ”tunnistamaton esine” Gävlen satamassa – ulkomaisen sukellusveneen epäillään tunkeutuneen Ruotsin aluevesille

  10. 10

    Ilmavoimilta lisätietoa suomalaishävittäjän hätäkutsusta ilmassa – laskutelineeseen iski vika kesken Aurora-harjoituksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  2. 2

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  3. 3

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  4. 4

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  5. 5

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  6. 6

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  7. 7

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  8. 8

    Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

  9. 9

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  10. 10

    Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Entinen maailman lihavin nainen kuoli laihdutusleikkauksen jälkeen

  3. 3

    Krista Kososen vastanäyttelijättärellä taustalla useita seksielokuvia – säikähti paljastusta, sulkeutui kotiinsa ja perhe hylkäsi

  4. 4

    Sami Hintsanen tuomittiin sakkoihin naapurinsa pahoinpitelystä ja uhkaamisesta

  5. 5

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  6. Näytä lisää