Ilpo, Tuure

Kotimaa

Valikko

Vanhanen ei kampanjoi Niinistöä

Vaalit hävinnyt keskustan Matti Vanhanen ei aio aktiivisesti osallistua kokoomuksen Sauli Niinistön kampanjointiin. Vanhanen sanoi osallistuneensa kampanjaan viime sunnuntaina, kun hän teki selväksi, että kannattaa Niinistön valintaa.

Vanhasen mielestä ensimmäisen kierroksen ehdokkaalle ei olisi edes oikein luontevaa osallistua toisen ehdokkaan kampanjointiin. Selvää on myös, ettei kampanjointi olisi oikein luontevaa pääministerille.

Keskustan johtajat lähtevät joka tapauksessa siitä, että jos keskustalaiset osallistuvat Niinistön kampanjaan, he esiintyvät keskustalaisina.

Keskustan eduskuntaryhmä keskusteli tänään yli kaksi tuntia vaaliasetelmista. Ryhmän puheenjohtaja Timo Kalli ilmoitti puheenjohtaja Vanhasen tapaan tukevansa presidentinvaalin toisella kierroksella kokoomuksen ehdokasta Sauli Niinistöä. Hän kertoi ryhmän jäsenistä myös monen muunkin ilmoittaneen samalla tavalla. Tosin oli myös niitä, jotka sanoivat, että ei ole helppo antaa tukea kokoomuslaiselle.

Kokouksen lopputulemana Kallin mukaan oli, että jokainen yksilönä toimii niin kuin parhaaksi näkee.

Kansanedustaja Kauko Juhantalo poistui kokouksesta ennen sen loppumista. Hän veisteli maksavansa Niinistölle potut pottuina.

- Niinistö oli äänestämässä minua linnaan. Nyt minä äänestän häntä linnaan, hän hekotteli ja viittasi takavuosina saamaansa tuomioon valtakunnanoikeudessa.

Kalli korosti, että kokous antoi kaiken tukensa Vanhaselle. Hänen mukaansa kukaan ei asettanut kyseenalaiseksi Vanhasen asemaa, vaikka vaalissa tulikin selvä tappio.

Presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella hävinnyt Matti Vanhanen ilmoitti pyrkivänsä jatkamaan keskustan puheenjohtajana myös ensi kesän puoluekokouksen jälkeen sekä pääministerinä vuoden kuluttua pidettävien eduskuntavaalien jälkeen.

(STT-IS)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  2. 2

    Yksi kuoli auton törmättyä useita koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon Ähtärissä

  3. 3

    Arvokkaalla alueella sijaitsevan unelmatalon rakenteista paljastui hirveä homepommi – myös käräjäoikeus teki virheen

  4. 4

    Mestaripakki lähtee Tapparasta – haluaa nähdä seksikkäimpien urheilijoiden joukkoon valittua tyttöystäväänsä useammin

  5. 5

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  6. 6

    Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan – tylynä Fuengirola-lehdessä mielensäpahoittajalle: ”Kannattaisi palata Suomeen kylmähoitoon”

  7. 7

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  8. 8

    Säätilaan odotettavissa huomattava muutos – vapunpäiväksi on luvassa upea ilma!

  9. 9

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  10. 10

    Lehdet: Suomi ottaa käyttöön kuorma-autoja koskevat tiemaksut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  3. 3

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  4. 4

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  5. 5

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  6. 6

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  7. 7

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  8. 8

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  9. 9

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  10. 10

    Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  2. 2

    Yksi kuoli auton törmättyä useita koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon Ähtärissä

  3. 3

    Arvokkaalla alueella sijaitsevan unelmatalon rakenteista paljastui hirveä homepommi – myös käräjäoikeus teki virheen

  4. 4

    Mestaripakki lähtee Tapparasta – haluaa nähdä seksikkäimpien urheilijoiden joukkoon valittua tyttöystäväänsä useammin

  5. 5

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  6. Näytä lisää