Verneri

Kotimaa

Jättipotti sivu suun

Julkaistu: , Päivitetty:

Kesäkuun tupokorotus kalpenee sen rinnalla, minkälainen palkanlisä odottaa ensi viikolla Rautaruukin duunareita.

Rautaruukin väki pääsee ylihuomenna myymään henkilöstöoptioitaan, joiden arvo on kohonnut pilviin yhtiön huikean pörssikurssin ansiosta.

Parhaimmillaan voittoa on luvassa jopa 175000 euroa, jos kurssi pysyy viime perjantain tasolla. Minimivoittokin on yli 4000 euroa.

Siis jos ja jos. Useimpien rautaruukkilaisten osalta tämä on jossittelua.

Optiot eivät kelvanneet henkilöstölle, kun niitä tarjottiin 12000 työntekijälle kolme vuotta sitten.

- Vain noin 200 työntekijää merkitsi optiolainan. Maailma ja osakekurssi oli erilainen silloin, toteaa lakiasiainjohtaja Tiina Bäckman.

Optioita oli jaossa 1,4 miljoonaa kappaletta, joista henkilöstö kuittasi vajaat puolet. Loppuosa meni henkilörahastolle. Johtajat eivät saaneet merkitä.

Minimimäärän eli 200 optioita sai 500 euron lainalla, jolle yhtiö maksoi tuottoisan viiden prosentin koron.

Yksi optio oikeuttaa merkitsemään osakkeen kahdella eurolla, kun osake maksaa pörssissä noin 24 euroa.

Keskimäärin väki merkitsi 3500 optiota. Se tuottaa noin 77000 euron bonuksen ennen veroja.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  2. 2

    Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

  3. 3

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  4. 4

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  5. 5

    Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

  6. 6

    Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

  7. 7

    Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

  8. 8

    Natsit tappoivat newyorkilaisen Nancyn sukulaiset – ”Soihtujen kantamien tuo minulle kylmät väreet”

  9. 9

    Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

  10. 10

    Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

  2. 2

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  3. 3

    Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

  4. 4

    Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

  5. 5

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  6. 6

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  7. 7

    Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

  8. 8

    Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

  9. 9

    Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

  10. 10

    Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  2. 2

    Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

  3. 3

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  4. 4

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  5. 5

    Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

  6. Näytä lisää