Verneri

Kotimaa

Radio- ja televisiotoimittajat vetoavat Yleisradioon

Julkaistu: , Päivitetty:

Radio- ja televisiotoimittajien liitto (RTTL) vetoaa Yleisradioon, jotta yhtiö peruisi uudet säästöaikeensa. Liitto esitti lauantaina vakavan vetoomuksen Ylen hallintoneuvostolle ja hallitukselle.

Yle aikoo säästää lakkauttamalla tv-kanavistaan Extran ja luultavasti yhdistämällä suomen- ja ruotsinkielistä uutistuotantoa. RTTL:n mukaan säästöt kohdistuisivat keskeisiin osiin julkista palvelua.

RTTL vaatii Yleltä määrätietoisia korjaavia toimia ennen leikkauksia. Liiton mukaan tulevaisuuteen uskovan yrityksen tulee tehdä kaikkensa suuttuneiden asiakkaiden saamiseksi takaisin eikä itkeä menetettyjen miljoonien perään.

RTTL muistuttaa, että Ylen henkilökunta on elänyt toistuvien yt-neuvottelujen keskellä jo vuosia. Liitto vaatii toimitusjohtajalta ja hallitukselta pitkäjänteistä sekä yhteistyöhön perustuvaa johtamista eikä hätiköityjä ratkaisuja.

Yleisradio perustelee säästöjään sillä, että tv-lupamaksut ovat yllättävästi vähentyneet. Radio- ja televisiotoimittajat ovat sitä mieltä, että lupamaksuista nyt luopuneita suurempi ongelma ovat ne noin 200 000 taloutta, joissa lupaa ei ole ennenkään maksettu.

Ylen säästöt jakavat hallitusta

Ylen säästölinjat herättävät kiistoja myös maan hallituksessa. Kulttuuriministeri Stefan Wallin (r.) arvostelee niitä epäjohdonmukaisiksi. Ylen toimet eivät hänen mielestään vastaa sitä vastuunkantoa, mitä julkisen palvelun yritykseltä odotetaan.

Viestintäministeri Suvi Lindenin (kok.) mielestä taas olisi erikoista, jos säästöt kohdennettaisiin aina suomenkieliseen ohjelmistoon. Ministerien mielipiteistä kertoi Yle.

Hufvudstadsbladet kertoi, että Wallin aikoo kutsua hallituspuolueiden puheenjohtajat keskustelemaan Yleisradion tehtävästä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  2. 2

    Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

  3. 3

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  4. 4

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  5. 5

    Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

  6. 6

    Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

  7. 7

    Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

  8. 8

    Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

  9. 9

    Sveitsiläinen hotelli kirjoitti kieltolappuja juutalaisille asiakkaille – Israel syyttää antisemitismistä

  10. 10

    Natsit tappoivat newyorkilaisen Nancyn sukulaiset – ”Soihtujen kantamien tuo minulle kylmät väreet”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

  2. 2

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  3. 3

    Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

  4. 4

    Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

  5. 5

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  6. 6

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  7. 7

    Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

  8. 8

    Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

  9. 9

    Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

  10. 10

    Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  2. 2

    Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

  3. 3

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  4. 4

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  5. 5

    Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

  6. Näytä lisää