Miia, Mira, Mirva

Kotimaa

Valikko

Ahtisaari valittu EU:n asiantuntijaryhmän johtoon

Presidentti Martti Ahtisaari aloittaa tänään Euroopan unionin ulkosuhteisiin keskittyvän uuden asiantuntijaryhmän johdossa. Ryhmän muut johtajat ovat Saksan entinen ulkoministeri Joschka Fischer ja ihmisoikeusaktivisti Mabel van Oranje. Ryhmä yrittää yhtenäistää ja vahvistaa EU:n ulkopolitiikkaa.

Ahtisaari, joka on toiminut YK:n Kosovon erityisedustajana, korosti uutistoimisto Reutersille, että Kosovon tulevaisuudesta päättäminen on testi EU:n ulkopolitiikan uskottavuudelle.

- On paljastavaa, että juuri Kosovosta on tulossa erittäin tärkeä testi EU:lle. On surullista, jos EU ei kykene hoitamaan Kosovon kysymystä, olipa se sitten miten monimutkainen tahansa, Ahtisaari sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Fischer puolestaan korosti EU:n ja Venäjän suhteiden tärkeyttä ja unionin esiintymistä yhtenäisenä idänpolitiikassaan.

Ryhmän 50 perustajajäsentä toivovat yhteisessä julkilausumassaan, että EU tekisi tiiviimpää yhteistyötä YK:n, Maailmanpankin, Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ja Maailman kauppajärjestö WTO:n kanssa.

Kun ryhmä on saavuttanut lopullisen koostumuksensa, siinä on 20 työntekijää seitsemässä kaupungissa, mutta ei Brysselissä. Ryhmän jäsenten tarkoitus on unionin maiden patistaminen yhteiseen ulkopolitiikkaan.

Ryhmä saa rahoituksensa muun muassa espanjalaiselta Fride-säätiöltä, George Sorosin säätiöltä ja ruotsalaiselta Sigrid Rausingin säätiöltä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  2. 2

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  3. 3

    86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

  4. 4

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  5. 5

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  6. 6

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  7. 7

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  8. 8

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  9. 9

    Anthony Joshua ja Vladimir Klitshko antoivat upeasti tunnustusta toisilleen – ja puhuivat tulevaisuudesta

  10. 10

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  4. 4

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  5. 5

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  6. 6

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  7. 7

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  8. 8

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  9. 9

    Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

  10. 10

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  2. 2

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  3. 3

    86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

  4. 4

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  5. 5

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  6. Näytä lisää