Tuukka, Touko

Kotimaa

Valikko

Jone Nikula: Isä juttelee jo

Julkaistu:

Oikeuskansleri Paavo Nikula toipuu hyvää vauhtia aivoverenvuodosta, jonka hän sai vajaa kaksi viikkoa sitten.

- Hän voi jo paremmin, jutteleekin. Tila on edelleen vakava, mutta ei enää hengenvaarallinen. Kunto kohentuu pikkuhiljaa, Paavo Nikulan poika, Idols-tuomari Jone Nikula kertoi eilen illalla IS:lle.

64-vuotias Nikula sai kohtauksen ollessaan palaamassa puhetilaisuudesta Suomalaiselta klubilta Helsingin keskustassa. Nikula leikattiin ja hän on hoidossa Töölön sairaalassa. Sairausloma kestää vähintään viikkoja.

- Kyllä hän sieltä toipuu. Kanslerinvirasto tiedottaa siltä osin, kun se liittyy työtehtäviin.

- Antaa hänen rauhassa toipua. Katsotaan sitten onko omin sanoin siitä puhumaan, kun alkaa olla siinä kunnossa.

Jone Nikula on haluton kertomaan isänsä toipumisesta sen enempää.

- Tämä on ollut ihan riittävän raskasta ilman, että siitä rupeaa laajemmin levittelemään. Ei ole tavattu perheasioita kommentoida. Pidetään ihan itsellämme, Nikula päättää.

Paavo Nikula on toiminut oikeuskanslerina vuodesta 1998. Nikulan tehtäviä hoitaa toistaiseksi apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka. Oikeuskanslerin tehtävänä on valvoa ennen muuta valtioneuvoston toiminnan lainmukaisuutta.

IS / Pekka Pantsu

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  2. 2

    Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

  3. 3

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  4. 4

    Britannian terroriuhkataso nostettiin ”kriittiseksi” – uuden hyökkäyksen uhka on välitön

  5. 5

    AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

  6. 6

    Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

  7. 7

    Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

  8. 8

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  9. 9

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  10. 10

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  3. 3

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  4. 4

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  5. 5

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  6. 6

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  7. 7

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  8. 8

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  9. 9

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  10. 10

    Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  2. 2

    Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

  3. 3

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  4. 4

    Britannian terroriuhkataso nostettiin ”kriittiseksi” – uuden hyökkäyksen uhka on välitön

  5. 5

    AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

  6. Näytä lisää