Teresa, Tessa, Terttu

Kotimaa

Valikko

Lapsuusystävä surmasi isän

Pujottelurinteen huipulla sijaitseva lähtökoppi toimi näyttämönä turkulaisen perheenisän poikkeuksellisen raa'alle surmalle viime heinäkuussa Turun Hirvensalossa.

Uhrina menehtynyt 40-vuotias turkulaismies oli viiden pienen lapsen isä. Hänen nuorin lapsensa on syntynyt vuonna 2000, vanhin vuonna 1994.

Rikoksesta epäiltyä, 33-vuotiasta turkulaismiestä, syytetään murhasta. Hän ilmoitti katuvansa tekoaan syvästi.

Syytetty ja uhri olivat lapsuuden ystäviä. Ystävyys oli kestänyt yli 20 vuotta.

Miehet tapasivat toisensa nuoremman asunnolla. Myöhemmin illalla he siirtyivät Hirvensalon pujottelurinteeseen. Matkalla kumpikin haki juomista.

Miehet kapusivat pujottelurinteen huipulle ja menivät lähtökoppiin. Miesten välille syntyi riita, joka päättyi lapsuudenystävän kuolemaan.

Syytetty kiisti harkinneensa tekoa millään lailla etukäteen. Hän myös soitti itse hätäkeskukseen ja kertoi tapahtuneesta.

Turun käräjäoikeus katsoi, että syytetty on surmannut uhrin, mutta ei ottanut vielä kantaa siihen, onko kysymyksessä tappo vai murha. Syytetty lähetettiin mielentilatutkimukseen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  2. 2

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  3. 3

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  4. 4

    Uusia pidätyksiä ”vuosisadan ryöstöstä” – rikollisten epäillään valmistelleen tekoa kartanossa

  5. 5

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  6. 6

    Kolme uutta ministeriä, kokoomus ja perussuomalaiset jakavat salkkuja keskenään

  7. 7

    Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

  8. 8

    Kommentti: Snookermestari Ronnie O’Sullivan sai maistaa omaa lääkettään

  9. 9

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  10. 10

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  3. 3

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  4. 4

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  5. 5

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  6. 6

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  7. 7

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  8. 8

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  9. 9

    Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  10. 10

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  2. 2

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  3. 3

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  4. 4

    Uusia pidätyksiä ”vuosisadan ryöstöstä” – rikollisten epäillään valmistelleen tekoa kartanossa

  5. 5

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  6. Näytä lisää