Hemmo, Hemminki

Kotimaa

Valikko

Tytär ehti lähteä kouluun ennen kuin isä ampui äidin

43-vuotias nainen surmattiin ampumalla Hyrynsalmella eilen aamulla.

Ampumistapaus sattui omakotitalon pihalla Moisionvaarassa noin kello 7.40-7.50.

Vanhempiensa kanssa kotona asuva tytär oli ennättänyt lähteä kouluun, ennen kuin avopuolisoiden välienselvittely tuli lopulliseen päätökseen.

Surmaan liittyen Suomussalmen poliisi otti naisen avopuolison kiinni naapurista. 57-vuotias mies oli pyytänyt naapuria ilmoittamaan tapauksesta poliisille.

Poliisi tutkii tapausta tappona.

Ampuja ei entuudestaan
poliisille tuttu

Eilen illalla surmatalo oli pimeä, eikä asukkaista näkynyt merkkiäkään. Poliisi oli koonnut paikalta nauhansa, eikä mikään kertunut pihamaan joutuneen 12 tuntia aiemmin henkirikoksen näyttämöksi.

Omaiset ovat paikalla käyneet tapahtumien jälkeen, mutta surutaloon ei ole kukaan halunnut jäädä.

Raaka veriteko tapahtui keskiviikkoaamuna muutama kilometri Hyrynsalmen Moisionvaarankylältä Kuhmon suuntaan.

Mies surmasi ampumalla 14 vuotta nuoremman avopuolisonsa talon pihamaalle.

Tapahtumat tarkat yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa, sillä tapausta tutkiva Suomussalmen poliisi panosti keskiviikkona rikospaikan teknisen suuntaan.

- Nainen surmattiin ampuma-aseella oman kodin pihamaalla. Tapahtumien jälkeen mies meni itse naapuriin ja pyysi ilmoittamaan asiasta poliisille, tutkinnanjohtaja, komisario Kari Tornberg kertoo.

Ampuma-aseen laadusta tai teon motiivista tutkinnanjohtaja ei vielä lausu mitään.

- Miestä on kuultu vasta alustavasti, enkä tässä vaiheessa lähde tarkemmin kertomaan motiivista, Tornberg toteaa.

Yrittäjätaustan omaava mies ei ole ollut poliisille entuudestaan tuttu tekojensa johdosta. Syrjäisessä omakotitalossa on vietetty tavanomaista elämää iloineen ja suruineen.

- Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumien kulkuun. Perhe ei myöskään ole ollut aiemmin poliisin kanssa tekemisissä, komisario Tornberg toteaa.

(IS-STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

  2. 2

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  3. 3

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  4. 4

    Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

  5. 5

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  6. 6

    Ystävä huolestui Chris Cornellin viimeisestä esiintymisestä – käytös lavalla sai hälytyskellot soimaan: ”Jokin oli vialla”

  7. 7

    Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

  8. 8

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  9. 9

    Anni-kilpikonna karkasi vuosi sitten pihalta – löytyi maanantaina nauttimassa auringosta

  10. 10

    Jättiristeilijä Norwegian Getawayn lähtö ”joutsensaattueessa” tallentui upeaan kuvaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  2. 2

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  3. 3

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  4. 4

    Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

  5. 5

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  6. 6

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  7. 7

    Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

  8. 8

    Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

  9. 9

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  10. 10

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  7. 7

    Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

  8. 8

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  9. 9

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  10. 10

    Ilmainen porno palaa televisioon

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

  2. 2

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  3. 3

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  4. 4

    Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

  5. 5

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  6. Näytä lisää