Irma, Irmeli

Kotimaa

Valikko

Muistomatkoja ei makseta

Norjan hallitus aikoo järjestää toukokuun alussa Aasian katastrofin uhrien omaisille muistomatkan Thaimaan Phuketiin. Jo sadat norjalaisuhrien omaiset ovat ilmoittautuneet viikon kestävälle matkalle, kertoo Aftenposten -lehti.

Norjan valtio tarjoaa uhrien omaisille paitsi matkan, myös ylläpidon.

Dagens Nyheter -lehden mukaan myös Tanska ja Britannia suunnittelevat vastaavan matkan järjestämistä. Myös Ruotsin hallitus keskustelee asiasta.

Suomi sen sijaan ei aio kustantaa katastrofin suomalaisuhrien omaisille matkaa Thaimaahan. Valtioneuvoston kansliassa asiasta keskusteltiin heti, kun tieto norjalaisten muistomatkasta tuli julkisuuteen.

- Emme harkitse valtion kustannuksella tehtävän matkan järjestämistä, kertoo valtiosihteeri Risto Volanen.

- En usko, että tällaista matkaa koetaan tarkoituksenmukaisena. Uskoisin, etteivät suomalaisuhrien omaiset edes halua valtion kustantamaa matkaa. Meillähän valtio osallistui pelastustoimintaan ja jälkihoitoon varsin merkittävillä panoksilla. Uskon, että omaiset arvostavat sitä jo aivan riittävästi, Volanen sanoo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

  2. 2

    Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

  3. 3

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  4. 4

    Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

  5. 5

    Trumpin ex-neuvonantaja valmis todistamaan syytesuojaa vastaan – ”Flynnillä on todellakin tarina kerrottavanaan”

  6. 6

    Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

  7. 7

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  8. 8

    7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

  9. 9

    Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

  10. 10

    20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  3. 3

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  4. 4

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  5. 5

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  6. 6

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  7. 7

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  8. 8

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  9. 9

    20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

  10. 10

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  6. 6

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  7. 7

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

  2. 2

    Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

  3. 3

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  4. 4

    Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

  5. 5

    Trumpin ex-neuvonantaja valmis todistamaan syytesuojaa vastaan – ”Flynnillä on todellakin tarina kerrottavanaan”

  6. Näytä lisää