Teresa, Tessa, Terttu

Kotimaa

Valikko

Murhattu professori vältti riskejä

Veroprofessori Kari S. Tikan murhattuna tämän asunnolta löytänyt hyvä ystävä ihmettelee yhä, miksi Tikka erehtyi kutsumaan surmasta pidätetyt miehet kohtalokkaille jatkoille.

- Kari oli hyvin tietoinen elämään liittyvistä riskeistä ja toimi sen mukaan varovasti. Siksi tämä tuntuu niin uskomattomalta, Tikan ystävä 20 vuoden ajalta kertoo.

Hän on se mies, joka soitti huoltomiehen avaamaan Tikan asunnon oven myöhään lauantaina Helsingin Punavuoressa.

Avonaiset ikkunat ja parvekkeen ovi sekä verhot työhuoneen edessä vaikuttivat pahaenteisiltä.

- Henkirikoksen mahdollisuus ei silti tullut mieleen. Epäilimme sairauskohtausta.

Ennen huoltomiehen soittamista hätiin, mies oli yhteydessä Tikan ja hänen yhteiseen ystävään, tanssitaiteilija Jorma Uotiseen.

Hänkään ei tiennyt syitä Tikan katoamiseen. Myös muu tuttavapiiri oli ymmällään.

Ystävä tunnusteli Tikan huoneiston ovea. Sen painumisesta saattoi päätellä, että turvalukkoa ei ollut väännetty päälle.

- Se tuntui omituiselta. Kun menimme Karin kanssa esimerkiksi saunaan, niin hän käytti silloin turvalukkoa.

Lopulta ystävä päätti tehdä hälytyksen viranomaisille ja soittaa paikalle huoltomiehen. Rikoksen merkit paljastuivat, kun ovi avattiin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  2. 2

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  3. 3

    Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

  4. 4

    Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

  5. 5

    Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

  6. 6

    MTV: Poliisi tutkii päiväkodissa tapahtuneita pahoinpitelyitä – uhrit 5- ja 6-vuotiaita

  7. 7

    Jutta Gustafsberg loukkaantui tv-sarjan kuvauksissa – jalka murtui!

  8. 8

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  9. 9

    4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

  10. 10

    Räppäri Nikke Ankara 26 vuotta – salamyhkäisenä parisuhdekuvioistaan: ”Naiset ovat olleet elämän suola”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  4. 4

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  5. 5

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  6. 6

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

  9. 9

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  10. 10

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  8. 8

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  9. 9

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  10. 10

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  2. 2

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  3. 3

    Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

  4. 4

    Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

  5. 5

    Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

  6. Näytä lisää