Verneri

Kotimaa

Pahoinpidelty mies sullottiin auton takakonttiin Levillä

Julkaistu:

Mies pahoinpideltiin ja sullottiin henkilöauton takakonttiin lauantain vastaisena yönä Kittilän Levillä. Tekijöitä epäillään pahoinpitelyn lisäksi muun muassa ryöstöstä, vapaudenriistosta ja laittomasta uhkauksesta.

Tapahtumasarja sai alkunsa, kun 26-vuotias ulkopaikkakuntalainen mies meni auttamaan pahoinpitelyn kohteeksi joutunutta naista ravintola Hullun poron pihalla. Auttaja joutuikin itse pulaan, kun myös pahoinpitelijän kaverit kävivät hänen kimppuunsa.

Mies kuljetettiin tapahtumapaikalta johonkin kellarirakennukseen, jossa hänet sidottiin tuoliin.

Pahoinpitely jatkui sisätiloissa. Miehen kertoman mukaan häntä uhattiin myös haulikolla ja pakotettiin juomaan väkisin jotakin juomaa. Pahoinpitelyn päätteeksi uhrilta vietiin rahat ja mukana olleet lääkkeet.

Kittilän poliisi kuuli pahoinpideltyä miestä sunnuntaina. Mies ei osannut kertoa, kuinka hän oli päässyt takaisin hotellilleen. Tapahtumien alkaessa mies oli ollut selvin päin.

Asiasta jotakin tietäviä pyydetään soittamaan Kittilän poliisille numeroon 016-651 2220.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  2. 2

    Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

  3. 3

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  4. 4

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  5. 5

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  6. 6

    Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

  7. 7

    Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

  8. 8

    IS vertaili sääennusteet – Kumpi tietää tarkemmin, Foreca vai Ilmatieteen laitos?

  9. 9

    Therese Johaug palasi rikospaikalle – odottaa dopingtuomiota Italiassa

  10. 10

    Kalle Rovanperä siirtyy Fordin rattiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  2. 2

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  3. 3

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  4. 4

    Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

  5. 5

    Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

  6. 6

    Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

  7. 7

    Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

  8. 8

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  9. 9

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  10. 10

    Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  2. 2

    Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

  3. 3

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  4. 4

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  5. 5

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  6. Näytä lisää