Verneri

Kotimaa

Jokelan oppilaat jatkavat Pertun koulussa ja kirkolla

Julkaistu: , Päivitetty:

Jokelan verilöyly aiotaan selvittää perin pohjin. Sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen kertoi lauantaina STT:lle, että neljä ministeriötä suunnittelee suuronnettomuustutkinnan kaltaista selvitystä Jokelan tapahtumista.

Jokelan tapauksessa ei ole kyse suuronnettomuudesta, joten tutkintaa ei käynnistetä automaattisesti. Ministeriöiden kesken on kuitenkin käyty neuvotteluja kokonaisvaltaisen tutkimuksen aloittamisesta.

- Tutkimus olisi syytä käynnistää, mutta päätöstä siitä ei ole vielä tehty. Selvitystä puoltavat tapahtuman ainutlaatuisuus ja väkivaltaisuus. Se oli hyvin poikkeuksellinen ja raaka, Viljanen sanoo.

Selvitystä suunnittelevat opetusministeriö, sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä oikeusministeriö.

Selvityksessä käytäisiin läpi, miten tilanteen hoitaminen sujui ja jälkihoito järjestettiin, onko viranomaisten toimintaa tarpeen kehittää ja miten vastaavat tapahtumat voitaisiin ennaltaehkäistä. Mallia haettaisiin suuronnettomuustutkinnasta.

Tutkimuksen valmistelu on vielä hyvin kesken, sillä Jokelan tapahtumien jälkihoitokin on vielä käynnissä. Selvitystä valmistellaan lähiviikkojen aikana.

Koulutyö jatkuu maanantaina

Jokelan koulun yläasteen oppilaat jatkavat maanantaina koulutyötään Pertun koululla ja lukiolaiset Jokelan kirkolla. Koulu alkaa maanantaina kello 10 ja päättyy kello 13.

Paluuta arkeen käynnistellään vähitellen. Maanantaina ohjelmassa on käytännön asioista ja järjestelyistä tiedottamista. Oppilaiden ja opettajien kriisistä toipumista tuetaan. Tuusulan opetuspäällikkö kertói eilen, että osa opettajista vaikuttaa jo työkuntoisilta.

Tiistaina ja keskiviikkona luvassa on erilaista toiminnallista ohjelmaa, kuten liikuntaa ja museokäyntejä. Suurin osa opetuksesta tapahtuu luokan ulkopuolella.

Kaikkiaan 400 oppilasta palannee Jokelan kouluun torstaina.

Suru elää kaikesta huolimatta

Vaikka koulutyö jatkuu ja tragedia selvitetään pohjamutia myöten, suru jää silti elämään. Jokelalaisten nuorten mieliä vaivaa hämmennys ja pelko keskiviikon traagisten tapahtumien jälkeen. He pohtivat, miten tällaista saattoi tapahtui tavallisessa suomalaisessa koulussa.

- Se oli aivan hirveää. Olen edelleen ihan järkyttynyt. En voi uskoa, että keskellä kirkasta päivää tapahtuu tällaista meidän koulullamme, Jenny Laaksonen toteaa.

Vilma Kinnunen pakeni ampujaa opinto-ohjaajan tiloihin. Tapahtunut ja koulun aloittaminen askarruttavat mieltä.

- Juoksin ampujaa pakoon opon huoneeseen. Kuulin kolme laukausta. Minua pelotti koko ajan ihan kauheasti ja jossain vaiheessa ampuja jyskytti ovea. Olimme varmaan viimeiset, jotka Karhu-ryhmä tuli hakemaan. On hämmentävää mennä ensi viikolla kouluun, hän kertoo.

  • tuusula
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tässä on Barcelonan iskussa käytetty pakettiauto – poliisi pidättänyt kaksi epäiltyä

  2. 2

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  3. 3

    Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

  4. 4

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  5. 5

    Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

  6. 6

    Barcelonan iskun silminnäkijä: ”Näin vieressäni naisen, joka huusi lastensa perään”

  7. 7

    Lehti: Yksi Barcelonan terrori-iskun tekijöistä kuollut

  8. 8

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  9. 9

    Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

  10. 10

    Video: Tältä La Ramblalla näytti vain hetki terrori-iskun jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  2. 2

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  3. 3

    Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

  4. 4

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  5. 5

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  6. 6

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  7. 7

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  8. 8

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  9. 9

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  10. 10

    Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  8. 8

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  9. 9

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  10. 10

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tässä on Barcelonan iskussa käytetty pakettiauto – poliisi pidättänyt kaksi epäiltyä

  2. 2

    IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

  3. 3

    Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

  4. 4

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  5. 5

    Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

  6. Näytä lisää