Usko

Kotimaa

Valikko

Autio ja Tabermann pois tv-sarjoista

Uuden eduskunnan kokoonpano aiheuttaa muutoksia myös Suomen televisio-ohjelmiin.

Ylen TV1:n Kotikatu-sarjan tuotantotiimi rakentaa parhaillaan suunnitelmaa siitä, miten Hannes Luotola poistuu sarjasta. Hannesta näyttelevä Risto Autio (kesk) aloittaa kansanedustajana.

- Emme ota Hanneksen rooliin Riston tilalle toista näyttelijää. Hannes on niin esittäjäänsä sidottu hahmo, linjaa Kotikadun vastaava tuottaja Pekka Ruohoranta.

- Toisaalta kansanedustajan arvolle ei ole tietenkään sopivaa jatkaa Kotikadulla. Kansanedustajana Risto on Suomen ylimmässä päättävässä elimessä, joten millaisia juonia me edes voisimme hänelle kirjoittaa. Voiko kansanedustajasta esimerkiksi tulla sarjamurhaaja? Hankalaa olisi perustella sekin, jos meidän Hannes yhtäkkiä keskustapuolueen edustajana rupeaisi ihannoimaan maaseutua ja toimimaan maaseudun hyväksi.

- Niin ja tuskin hänellä enää olisi edes aikaa näytellä sarjassa. Mutta meidän puolestamme Autio voisi vielä pistäytyä Kotikadulla. Näin Hanneksen tarinalle saataisiin luonteva päätös, tuottaja lisää.

Ruohorannan mukaan Aution kanssa ei ole toistaiseksi sovittu, tuleeko hän vielä käymään sarjassa.

Tommy Tabermann valittiin eduskuntaan SPD:n edustajana. Tabermann on nähty televisioissa TV1:n Uutisvuoto-ohjelman toisena kapteenina.

- Uutisvuodossa mennään tämä kevät niin, että meillä on Tabermannin tilalla kiertävä kapteeni. Kukin kiertävä kapteeni nähdään ohjelmassa kuukauden ajan, ilmoitti Uutisvuodon tuotantoyhtiö Broadcasters maanantaina.

Toistaiseksi ei ole päätetty, jatkaako Uutisvuoto kiertävän kipparin kera myös kevään jälkeen. Uutisvuodon toinen kapteeni on Jari Tervo.

(STT)

  • vaalit2007
Näitä luetaan!
  1. 1

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  2. 2

    Onko tämä enää edes totta? Ennuste lupaa lumisadetta Lounais-Suomeen ja Pohjanmaalle

  3. 3

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  4. 4

    Itsensäpaljastaja järkytti nuoren naisen Helsingin Herttoniemessä – ”Oli touhut pahasti kesken”

  5. 5

    Arttu Lindemanin erikoinen sometempaus suututti fanit – menetti tuhansia seuraajia: ”Se vähän lähti hanskasta”

  6. 6

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  7. 7

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  8. 8

    Tosi tv-tähti, 25, esittelee kenkiään ilkosillaan – jäi kiinni amatöörimäisestä Photoshop-mokasta: ”Sinulla on kaksi vatsaa”

  9. 9

    Kimi Räikkönen menettämässä suosituimman F1-kuskin tittelin – äänestyksen kärjessä yllätysnimi

  10. 10

    Helsingin taksikuskit närkästyivät Bernerin lakiesityksestä – mielenosoitukseen odotetaan yli sataa autoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  3. 3

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  4. 4

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  5. 5

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  6. 6

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  7. 7

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  8. 8

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  9. 9

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  10. 10

    Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  7. 7

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  8. 8

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  9. 9

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  2. 2

    Onko tämä enää edes totta? Ennuste lupaa lumisadetta Lounais-Suomeen ja Pohjanmaalle

  3. 3

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  4. 4

    Itsensäpaljastaja järkytti nuoren naisen Helsingin Herttoniemessä – ”Oli touhut pahasti kesken”

  5. 5

    Arttu Lindemanin erikoinen sometempaus suututti fanit – menetti tuhansia seuraajia: ”Se vähän lähti hanskasta”

  6. Näytä lisää