Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Alaston joulupukki irstaili alaikäisille

Nosturi-klubin tapaninpäiväkonsertti Jouluräyhä meni taas irstailuksi Helsingissä.

Ikärajattoman konsertin esiintymislavalla viuhahtelivat alasti sekä yksi muusikko että itse joulupukki.

Tapahtumat olivat lähes toisintoa viime vuodesta.

Irstaimmasta käytöksestä vastasi tapahtumaan palkattu joulupukki, joka oli ympäripäissään, riisuutui alasti ja silminnäkijöiden mukaan huuteli rivouksia yleisölle, jossa oli mukana myös alaikäisiä.

- En voi Nosturin puolesta kuin valitella tapahtunutta, toteaa Nosturia ylläpitävän Elmu ry:n apulaisjohtaja Eeka Mäkynen.

Far Out -matkailuohjelmasta tunnettu Mäkynen vetosi siihen, että Nosturi oli vain annettu käyttöön tapahtumaa varten.

Herra Ylppö halusi
kännipukin pois lavalta

Konsertin pääesiintyjä oli yksi maan tunnetuimmista raskasta rokkia soittavista yhtyeistä Maj Karma.

Yhtyeen laulaja Herra Ylppö sai katsella joulupukin performanssia lähietäisyydeltä.

- Joulupukki tuli keikkamme aikaankin kolme kertaa heilumaan lavalle hirveässä kännissä. Sanoin, että viekää se jo pois, kun tilanne alkoi olla kiusallinen, Herra Ylppö toteaa.

Joulupukin tempaus tuli varsin odottamatta. Hänelle oli varattu kiitokseksi illasta pullollinen Jaloviinaa.

- Ajattelimme, että hän ehkä naukkailisi siitä pari hörppyä, mutta hän vetikin koko pullon parissakymmenessä minuutissa.

Viime vuonna tapahtumassa oli eri pukki, joka myös riehui alasti humalassa.

- Siitä nousi silloin jonkinlainen kohu, ja yleisö ilmeisesti muisti sen. Kun pukki tuli lavalle, katsojat alkoivat huutaa, että housut pois. Ja niin tapahtui.

"Olihan pukilla sentään
parta päällä"

Toinen viuhahdus tapahtui Sydän sydän -yhtyeen esiintyessä. Yhtyeen kitaristi oli tapansa mukaan alastomana, maalautuneena vartalomaaliin.

- Siinä ei ollut mitään irstailua. Kitara oli koko ajan edessä, toteaa yhtyeen basisti Tomi Flyckt.

Herra Ylppö ja Eeka Mäkynen suhtautuvat pukin toilailuun ja muuhun alastomuuteen rauhallisesti.

- Ei alastomuus Suomessa ole niin vakava asia, käydäänhän täällä saunassakin. Ja olihan pukilla sentään parta päällä, Mäkynen sanoo. Mielestäni pikku viuhahdus on aina jees, Ylppö puolestaan tuumaa.

IS/ Vesa Mäkinen

Näitä luetaan!
  1. 1

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  2. 2

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  3. 3

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  4. 4

    Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

  5. 5

    Kommentti: Herätys SM-liiga – mikä ihme siinä voi olla niin vaikeaa?

  6. 6

    Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

  7. 7

    Sipilä MTV:lle: Kolme uutta ministeriä

  8. 8

    Sanni Grahn-Laasonen: Opintotukeen huoltajakorotus

  9. 9

    Piers Morgan tyrmistyi Kim Kardashianin käsittelemättömistä bikinikuvista – ruoti tähden takapuolen muhkuroita aamu-tv:ssä

  10. 10

    Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär täytti 18 vuotta – julkaisi hemaisevan kuvan: ”Oikeesti oon aina pikku-Olivia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  3. 3

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  4. 4

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  5. 5

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  6. 6

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  7. 7

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  8. 8

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  9. 9

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  10. 10

    Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  2. 2

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  3. 3

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  4. 4

    Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

  5. 5

    Kommentti: Herätys SM-liiga – mikä ihme siinä voi olla niin vaikeaa?

  6. Näytä lisää