Jaakko, Jimi

Kotimaa

Valikko

Poliisi keskeytti Kaurismäen sauhuttelun

Julkaistu:

Viime viikolla ohjaaja Aki Kaurismäki osoitti itsekin olevansa vähintään elokuvahahmojensa veroinen tupakkamies. Ohjaaja vastusti ravintolasauhuttelun kieltävää tupakkalain muutosta niin kiivaasti, että häntä rauhoittelemaan kutsuttiin poliisi.

Kaurismäki seurueineen oli toissa torstaina istumassa iltaa karkkilalaisessa Rautaruukki-ravintolassa. Kun vuorokausi vaihtui, ja laki tuli voimaan, hän kieltäytyi tumppaamasta savukettaan ja yllytti muitakin jatkamaan polttamista.

Silminnäkijän mukaan tarjoilija käski Kaurismäkeä useaan kertaan lopettamaan tai poistumaan. Kaurismäki vastasi haistattelemalla ja yllytti tarjoilijaa soittamaan poliisin paikalle. Kaurismäen kuultiin myös väittävän, että muutos tulisi voimaan vasta kello 6 aamulla.

- Kyllä kai Kaurismäki tietää, että hänenkin on lakia noudatettava, silminnäkijä ihmettelee.

- Jotkut olivat tulleet juhlistamaan viimeisen ravintolasikarin polttamista. Se meni pilalle, kun Kaurismäki alkoi provosoida muita aloittamaan polttamisen uudelleen, hän harmittelee.

Tilanne ratkesi vasta, kun poliisit tulivat paikalle, ja henkilökunta päätti antaa valomerkin 15 minuuttia etuajassa kello 1.15. Vihdin poliisi vahvistaa käyneensä Rautaruukissa selvittämässä tilannetta.

Kaurismäen protestista kertoi ensimmäisenä 7 päivää -lehti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  3. 3

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  4. 4

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  5. 5

    101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

  6. 6

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  7. 7

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  8. 8

    Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

  9. 9

    Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

  10. 10

    Sauli Niinistö Tassille: Voin puhua Putinin kanssa mistä tahansa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  2. 2

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  3. 3

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  4. 4

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  5. 5

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  6. 6

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  7. 7

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  8. 8

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  9. 9

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  10. 10

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  3. 3

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  4. 4

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  5. 5

    101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

  6. Näytä lisää