Alma

Kotimaa

Valikko

Miestä ampunut poliisi tuskin syytteeseen

Julkaistu:

Hätävarjelutilanteessa miestä myöhään maanantai-iltana ampunut poliisi tuskin joutuu syytteeseen tai muihinkaan vaikeuksiin. Tutkinnanjohtajajana välikohtauksessa toimiva kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen sanoi IS:lle, että uhkaamiseen käytetty ase oli aivan oikean pistoolin näköinen ilmapistooli.

Myös keskusrikospoliisin rikosylikomisario Tero Haapala on sitä mieltä, että kotihälytyksessä oli menetelty kaikkien poliisioppien mukaisesti.

Ampumisjuttu tapahtui viime maanantaina Helsingin Kurkimäessä. Poliisit saapuivat asunnolle, josta kuului meteliä. Poliisien saapuessa asunnosta syöksyi ulos keski-ikäinen mies, joka uhkasi kaksihenkistä poliisipartiota replika-aseella. Tällöin toinen poliisi laukaisi virka-aseensa ja uhkaaja loukkaantui. Hänet vietiin Meilahden sairaalaan, jossa hän on toipumassa.

Poliisin väkivaltaisen vastustamisen osalta juttua tutkii keskusrikospoliisi.

- Minulta puuttuu vielä eräitä juttuun kuuluvia asioita, mutta näyttää siltä, ettei esitutkintaa käynnistetä poliisien osalta, Mäkinen sanoi.

Syyttäjä on joutunut punnitsemaan, oliko tiukassa tilanteessa kyse hätävarjelusta vai hätävarjelun liioittelusta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  2. 2

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  3. 3

    Suomalaisseurue sai keskellä Lontoon lentokaaosta harmillisen ilmoituksen – kotiinpaluu tyssäsi 15 minuuttia ennen koneen lähtöä

  4. 4

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  5. 5

    Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

  6. 6

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  7. 7

    Hurjaa spekulointia Kimi Räikkösen tilanteesta – Monacossa panoksena F1-sopimus?

  8. 8

    Ravitsemusasiantuntija listaa: Näitä kuutta ruoka-ainetta ihmisen pitäisi nauttia useammin

  9. 9

    Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

  10. 10

    Uutta tietoa JJ Lehdon onnettomuudesta – samassa kohdassa kolaroitiin eilenkin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  3. 3

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  4. 4

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  5. 5

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  6. 6

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  7. 7

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  8. 8

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  9. 9

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  10. 10

    Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  2. 2

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  3. 3

    Suomalaisseurue sai keskellä Lontoon lentokaaosta harmillisen ilmoituksen – kotiinpaluu tyssäsi 15 minuuttia ennen koneen lähtöä

  4. 4

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  5. 5

    Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

  6. Näytä lisää