Alma

Kotimaa

Valikko

Katainen: Jaskari saa pyrkiä eduskuntaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Kokoomuksen entinen puoluesihteeri Harri Jaskari vahvistaa olevansa ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa. Jaskari katsoo, että tuore syyttämispäätös ei estä hänen ehdokkuuttaan. Hän uskoo laitonta uhkausta koskevan syytteen kaatuvan aikanaan.

Kampanja Pirkanmaalla alkaa tammikuussa, Jaskari kertoi STT:lle.

Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan Jaskari on tervetullut jatkamaan eduskuntavaalikampanjaansa kokoomuksessa.

- Paras tuomari kaiken julkisen kohun jälkeen ovat pirkanmaalaiset äänestäjät, Katainen sanoo tiedotteessaan.

Katainen toivoo, että oikeus voi ratkaista jäljelle jääneen syytteen todenperäisyyden mahdollisimman nopeasti.

Kataisen mukaan Jaskari jatkaa aiemman sovitun mukaisesti työskentelyä kokoomuksessa projektitehtävissä.

Helsingin kihlakunnansyyttäjä Jouni Peräinen vahvisti tänään, ettei kokoomuksen entistä puoluesihteeriä Harri Jaskaria syytetä mm. parituksesta. Sen sijaan hän saa syytteen laittomasta uhkauksesta.

Jaskari on koko ajan kiistänyt syyllisyytensä rikoksiin. Hän erosi kokoomuksen puoluesihteerin tehtävästä lokakuussa ja marraskuun loppupuolella kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ilmoitti, ettei Katainen palaa puoluesihteeriksi, vaikkei syytteitä rikoksista nostettaisikaan.

(IS-STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  2. 2

    Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

  3. 3

    ”Rakas kulta, miksi en saa nukkua kyljessäsi” – tällainen oli Mauno ja Tellervo Koiviston 66 vuoden rakkaustarina

  4. 4

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  5. 5

    Pia Lamberg torppasi naimisissa olevan Hollywood-tuottajan erikoisen ehdotuksen: ”Se oli törkeää ja lopetin vastailun nopeasti”

  6. 6

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  7. 7

    Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

  8. 8

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  9. 9

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  10. 10

    Kommentti: Yksi hetki ratkaisee Räikkösen kannalta paljon – mitä tekee Ferrari?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  2. 2

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  3. 3

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  4. 4

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  5. 5

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  6. 6

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  7. 7

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  8. 8

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  9. 9

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  10. 10

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  2. 2

    Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

  3. 3

    ”Rakas kulta, miksi en saa nukkua kyljessäsi” – tällainen oli Mauno ja Tellervo Koiviston 66 vuoden rakkaustarina

  4. 4

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  5. 5

    Pia Lamberg torppasi naimisissa olevan Hollywood-tuottajan erikoisen ehdotuksen: ”Se oli törkeää ja lopetin vastailun nopeasti”

  6. Näytä lisää