Perttu

Kotimaa

Psykoosin tunnistamista kouluterveydenhuollossa halutaan parantaa

Julkaistu:

Psykoosia ei tuoreen tutkimuksen mukaan tunnisteta riittävästi perusterveydenhuollossa. Monet potilaat käyvät usein melko pitkään ja ahkeraan terveyskeskuksissa ennen kuin psykoosiriski tunnistetaan. Viivästynyt hoito heikentää hoidon tuloksia.

Professori Raimo K. R. Salokankaan mielestä psykoosien varhaista tunnistamista on kehitettävä. Etenkin kouluterveydenhuoltoon on saatava työkaluja psykoosiriskin tunnistamiseen.

Tutkimuksen seuranta-aikana naiset hakeutuvat miehiä useammin psykiatriseen avohoitoon. Hoitoon hakeutuminen viivästyi usein, koska omaa ongelmaa ei pidetty vakavana ja sen arveltiin menevän ohi itsestään.

Salokangas on vakuuttunut siitä, että varhain aloitettu hoito parantaisi selvästi psykoosipotilaan ennustetta. Joskus riskin tunnistaminen ajoissa voisi jopa estää psykoosin puhkeamisen. Psykoosin hoitokeinot ovat viime vuosina kehittyneet, mutta hoidon tulokset eivät ole Salokankaan mielestä vielä parhaat mahdolliset. Hän pistää tämän viivästyneen hoitoon hakeutumisen tiliin.

Varhainen hoito
voi estää puhkeamisen

Turun yliopistossa tehty Kelan ja EU:n rahoittama tutkimus selvitti psykoosiriskissä olevien potilaiden hoidon vaiheita sekä sairastumista ennakoivia tekijöitä. Psykoosiriskissä olleilla potilailla oli ollut rasittavia elämänmuutoksia tai traumaattisia lapsuudenkokemuksia useammin kuin vertailuryhmässä. Seuranta-aikana 11 prosenttia riskipotilaista sairastui psykoosiin.

Psykoosissa potilaan todellisuudentaju on vakavasti häiriintynyt ja hänellä esiintyy esimerkiksi harhaluuloisuutta, aistiharhoja, hajanaista puhetta tai hajanaista käytöstä. Psykooseja ovat muun muassa skitsofrenia, harhaluuloisuushäiriö, psykoottinen masennus tai mania.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

  2. 2

    Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

  3. 3

    Enontekiöllä surmatun naisen ystävä järkyttävistä hetkistä: ”Kuulin kolme huutoa ja puhelu katkesi”

  4. 4

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  5. 5

    Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

  6. 6

    Tuoreen avioparin häämatkafarssi päättyi viimein – 190 asiakkaan lento Kreikkaan lähti 48 tuntia myöhässä

  7. 7

    Norjassa pohditaan, onko Johaugin tuomio ”kateellisten ruotsalaisten ja suomalaisten” syytä – Jauhojärveltä viiltävä vastaus

  8. 8

    Kommentti: Lopettakaa puheet kukkahatuista

  9. 9

    Tällä punttisalilla Turun terroristiepäilty harjoitteli: ”Ei erottunut mitenkään joukosta”

  10. 10

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  4. 4

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  5. 5

    Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

  6. 6

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  7. 7

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  8. 8

    Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

  9. 9

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  10. 10

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

  2. 2

    Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

  3. 3

    Enontekiöllä surmatun naisen ystävä järkyttävistä hetkistä: ”Kuulin kolme huutoa ja puhelu katkesi”

  4. 4

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  5. 5

    Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

  6. Näytä lisää