Ritva

Kotimaa

Valikko

Näin tienataan kunta-alalla jatkossa - katso palkat!

Julkaistu: , Päivitetty:

Sairaanhoitajat ovat matkalla akateemiseen sarjaan, jollei opettajien ammattijärjestö OAJ kuittaa Tehyn hankkimia korotuksia heti seuraavalla neuvottelukierroksella.

Tämä ilmenee Ilta-Sanomien selvityksestä, jossa lasketaan kunta-alan keskeisten ammattinimikkeiden kokonaisansiot alkavan sopimuskauden lopulla, Tehyn osalta vuonna 2011 ja muiden osalta 2010.

Laskelman pohjana ovat Tehyn ilmoittamat luvut, joilla on korjattu nykyiset ansiotilastot.

Samalla sairaanhoitajat kurovat jo kaulaa muihin kunnan työntekijöihin, jos suuret palkankorotukset eivät saa kuntatyönantajia vähentämään hoitajien tekemiä yli- ja vuorotöitä.

Esimerkiksi sairaanhoitajan ammattinimikkeellä työskentelevien keskimääräinen kuukausiansio on nousemassa nykyisestä alle 2 500 eurosta yli 3 100 euroon.

Luku on keskiarvo, ja paljon vuoro- ja ylityötä tekevillä on mahdollisuus vieläkin suurempaan tilipussin kasvattamiseen.

Vertailun vuoksi: palomiesten keskiansio on Ilta-Sanomien arvion mukaan ensi sopimuskauden lopulla alle 2 800 euroa.

Edelleen alle 2 000 euron kuukausiansioiden ovat jäämässä naisvaltaisista ammateista mm. kirjastotyöntekijät, perhepäivähoitajat ja siivoojat.

Toisaalta lääkärit pitävät edelleenkin palkkaetumatkansa, sillä heidän kuukausiansionsa nousevat nimikkeestä riippuen 500-800 euroa.

Tehyn sopimus on voimassa vuoden 2011 loppuun. Muiden kuntatyöntekijöiden sopimukset päättyvät tammikuussa 2010.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  2. 2

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  3. 3

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  4. 4

    Jani Sievisen ja Maria-rakkaan kesä kuluu seitsemää lasta kaitsien: ”Vähän on vilskettä”

  5. 5

    Pohjois-Korean Kim Jong-unilla on kolme luottomiestä, jotka nauttivat luontoiseduista – kaikkia yhdistää yksi asia

  6. 6

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  7. 7

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  8. 8

    Savonlinnassa pelättiin vaarallisten aineiden onnettomuutta – vahva käry aiheutui suolakurkuista

  9. 9

    Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

  10. 10

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  3. 3

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  4. 4

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  5. 5

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  6. 6

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  7. 7

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  8. 8

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  9. 9

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  10. 10

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  10. 10

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  2. 2

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  3. 3

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  4. 4

    Jani Sievisen ja Maria-rakkaan kesä kuluu seitsemää lasta kaitsien: ”Vähän on vilskettä”

  5. 5

    Pohjois-Korean Kim Jong-unilla on kolme luottomiestä, jotka nauttivat luontoiseduista – kaikkia yhdistää yksi asia

  6. Näytä lisää