Aatu, Aatto

Kotimaa

Valikko

Mielenosoittajat vaativat kehitysvammaisten hoitoon parannuksia

Julkaistu:

Satakunta kehitysvammaista osoitti mieltään Eduskuntatalon edessä tänään kello yksitoista. Me Itse ry:n ja Steg för Stegin rf:n järjestämässä mielenosoituksessa vaadittiin, että vammaishoitajien rikostaustat selvitettäisiin ja alalle pyrkivien soveltuvuustestejä kehitettäisiin.

Mielenilmauksen taustalla olivat viime aikaiset kehitysvammaisten surmat.

- Surmat ovat olleet järkyttävä loukkaus ihmisarvoa vastaan. Henkilökunta tulisi seuloa nykyistä paremmin. Alalle myös tarvittaisiin lisää osaavaa työvoimaa, Me Itse Ry:n varapuheenjohtaja Ulla Topi kertoi.

Eduskuntatalon portailla kehitysvammaisten vaatimuksia oli saapunut kuuntelemaan toistakymmentä kansanedustajaa.

- Teillä on oikeus hyvään elämään. Arvot eivät ole sitä, että terve ihminen olisi jotenkin heikkoa parempi, Tarja Tallqvist (KD) puhui.

Vammaisten lisäksi paikalle oli paljon hoitohenkilökuntaa.

- Tätä työtä pitäisi arvostaa enemmän ja sen pitäisi näkyä myös palkassa. Nyt tunnutaan ajattelevan, että tähän työhön pystyy kuka tahansa, sairaanhoitaja Anne Marjamaa pohti.

Tilaisuus sujui rauhallisesti.

- Ketään ei saa loukata tai lyödä, sillä jokainen ihminen on arvokas. Hoitola ei ole koti vaan koti on siellä, missä on lämpöä, tilaisuuteen osallistunut Antero Smedberg kiteytti mielenosoittajien ajatukset.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

  3. 3

    Lyötkö päätäsi tiiliseinään tämän arvoituksen kanssa – voiko tehtävän ratkaista?

  4. 4

    Näin käy naali kolossa Pohjoisessa – ”Vaimoni kyykisteli sillä tavoin”

  5. 5

    Otto Warmbier laskettiin haudan lepoon – hautajaisissa erikoinen näyttely miehen matkatavaroista

  6. 6

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  7. 7

    Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

  8. 8

    Lauri teki monta turhaa reissua aamuyöllä, mutta viimein onnistui – katso upea utuinen kuva!

  9. 9

    Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

  10. 10

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  2. 2

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  3. 3

    13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

  4. 4

    Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

  5. 5

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  6. 6

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  7. 7

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  8. 8

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  9. 9

    Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

  10. 10

    Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

  3. 3

    Lyötkö päätäsi tiiliseinään tämän arvoituksen kanssa – voiko tehtävän ratkaista?

  4. 4

    Näin käy naali kolossa Pohjoisessa – ”Vaimoni kyykisteli sillä tavoin”

  5. 5

    Otto Warmbier laskettiin haudan lepoon – hautajaisissa erikoinen näyttely miehen matkatavaroista

  6. Näytä lisää