Signe, Varma

Kotimaa

Poliisien päälle pulloja

Julkaistu:

Anarkistien mielenosoitus Smash Asem Kiasman aukiolla Helsingin keskustassa lauantaina ei sujunut rauhallisesti. Poliisi otti kiinni toista sataa ihmistä. Poliisin mukaan osa otettiin kiinni rikoslain perusteella nimikkeellä mellakka.

Poliisi ilmoitti päästäneensä enemmistön kiinniotetuista vapaaksi. Kaikkiaan kiinniotettuja oli 136, joista oli iltaan mennessä vapautettu lähes sata. Poliisi on pidättänyt kuulustelujen perusteella parikymmentä henkilöä. Heitä epäillään muun muassa mellakasta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Esitutkinta jatkuu sekä pidätettyjen että kuulustelujen jälkeen vapautettujen osalta.

Poliisi motitti
mielenosoittajat

Poliisi keskeytti anarkistien Smash Asem -mielenosoituksen Kiasman aukiolla jo ennen mielenosoituksen alkua, koska poliisille ei ollut toimitettu tietoa mielenosoitusreitistä. Paikalla oli tuolloin noin 300 mielenosoittajaa.

Poliisi eristi satakunta mielenosoittajaa mottiin, ja koko Kiasman aukio sekä muutama sata metriä Mannerheimintietä eristettiin täysin.

Suurimman osan ajasta tunnelma näytti olevan suhteellisen rauhallinen, mutta osa motin sisällä olevista mielenosoittajista yritti tunkea ohi mellakkapoliisien rivistön. Ihmisiä päästettiin aukiolta ulos yksi kerrallaan, ja kaikki ulos tulevat valokuvattiin ja heidän laukkunsa tutkittiin. Mottiin joutui myös satunnaisia ohikulkijoita.

Poliisin päälle
heitettiin pulloja

Polisiin mukaan osa mielenosoittajista pyrki aiheuttamaan vahinkoa poliiseille ja poliisin kalustolle. Pullojen lisäksi poliiseja heiteltiin kivillä ja muilla esineillä. Pullolla heitettiin myös tilannetta seurannutta valokuvaajaa. Mielenosoituksesta ammuttiin taivaalle myös raketti.

Väkivaltaisuudet olivat poliisin mukaan suunniteltuja, mikä ilmeni muun muassa siinä, että osa mielenosoittajista oli varustautunut metallipatukoin. Useita mielenosoittajia otettiin kiinni.

Poliisi oli varustautunut mielenosoitukseen näyttävästi. Mellakkavarusteisia poliiseja on paikalla satoja. Poliisiautoja ydinkeskustassa on noin sata. Poliisi oli varautunut olemaan paikalla tunteja, jos mielenosoitus ei hajaantuisi, mutta tilanne oli ohi ennen yhdeksää.

Mielenosoitusta oli taltuttamassa kymmeniä poliiseja maan eri puolilta sekä joukkojen hallintaan erikoiskoulutuksen saaneita poliiseja. Lisäksi poliisin apuna oli Rajavartiolaitoksen miehiä.

Poliisi esti mielenosoittajien siirtymisen pois Kiasman motista, koska väkivaltaiseksi arvioidun mielenosoituskulkueen liikkuminen kaupungin keskustassa olisi saattanut vaarantaa kaupunkilaisten turvallisuutta ja aiheuttaa vahinkoa omaisuudelle. Lisäksi poliisi arvioi, että kulkueen liikkuminen kaupungilla olisi aiheuttanut kohtuutonta haittaa Helsingissä samana päivänä järjestetylle Ecofin-kokoukselle.

Kiasman tapahtumien takia Falun Dafan (kutsutaan myös nimellä Falun Gong) Eduskuntatalolle suunniteltu mielenosoitus siirrettiin pidettäväksi Esplanadinpuistoon.

Vanhanen puolusti,
Rajamäki ei kommentoi

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) piti poliisin toimia mielenosoittajia vastaan perusteltuina.

- Meillä on Suomessa traditio mielenosoituksista: jos niillä pyritään aiheuttamaan sekasortoa niin siihen puututaan, Vanhanen sanoi STT:lle lauantai-iltana.

Sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) ei tänään suostunut kommentoimaan poliisin toimintaa lauantai-illan mielenosoituksen yhteydessä. Rajamäen erityisavustajan Ismo Kainulaisen mukaan poliisin operatiivinen johto vastaa tiedottamisesta Asem-kokouksen aikana "tilanteen ollessa päällä". Rajamäki palaa Kainulaisen mukaan asiaan Asem-kokouksen jälkeen. (IS-STT)

Poliisin toimet yllättivät nuoret

Poliisi puolusti kiinniottoja

Sivullisia joutui poliisin saartorenkaaseen

Kuvia mielenosoituksesta

Video mielenosoittajan kiinniotosta

Video mellakkapoliisista

Video saartorenkaasta

Video laulavista mielenosoittajista

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  2. 2

    Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

  3. 3

    Antti Rinne kannusti suomalaisia synnytystalkoisiin – oma väki repesi: ”onneton sanavalinta”

  4. 4

    Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

  5. 5

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  6. 6

    Poliisi teki pysäyttävän päivityksen koululaisten välisistä kiusaamisviesteistä: ”Tapa ittes, saatanan ruma”

  7. 7

    Kävikö Britneyt? Laulajakaunottarella käynnissä myrskyisä avioero – purjehti tv-ruutuun aivan muuttuneena

  8. 8

    Vantaan Sanomat: Asuntoa haetaan nyt jopa paljaalla pinnalla: ”Nainen oli kuvassa erittäin pienillä pikkareilla”

  9. 9

    Sekava liikenneopaste huvittaa Varsinais-Suomessa – osaisitko ajaa tästä oikein?

  10. 10

    Tauolle jäävä Robin suuntaa asepalveluksen pariin – ”Sinne pitää mennä, ja sinne mennään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  3. 3

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  4. 4

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  5. 5

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  6. 6

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  7. 7

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  8. 8

    Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

  9. 9

    Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

  10. 10

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  2. 2

    Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

  3. 3

    Antti Rinne kannusti suomalaisia synnytystalkoisiin – oma väki repesi: ”onneton sanavalinta”

  4. 4

    Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

  5. 5

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  6. Näytä lisää