Minna, Vilma, Miina

Kotimaa

Valikko

Vaalien kuumat teemat

Julkaistu:

Nato-jäsenyydestä tuskin tulee presidentinvaalien kuuminta puheenaihetta, vaikka jäsenyyden kannatus on Helsingin Sanomien kyselyn mukaan lähtenyt selvään nousuun.

Ainakaan kansa ei halua nostaa Natoa niiden tärkeimpien kysymysten joukkoon, josta pitäisi vaaleissa keskustella.

IS kysyi verkkosivuillaan, mistä puheenaiheista presidentinvaaleissa tulisi keskustella.

Annettuja teemoja oli yhdeksän. Reilun viikon aikana, 29.10.-7.11. vastauksia tuli yhteensä 1588.

Selvästi eniten ehdokkaiden toivottiin puhuvan Suomen tulevaisuudesta (20 %), hyvinvoinnista ja toimeentulosta (19 %) sekä työllisyydestä ja taloudesta (19 %).

Siis arjen ongelmista.

Monen lukijan mukaan presidentti on keulakuva ja arvojohtaja, jonka mielipiteellä on vaikutusta työllisyyteenkin, vaikka valtaoikeuksia ei siihen olisikaan.

Järjestys on sama Vantaan Tikkuraitilla, kun kaupunkilaisilta tiedustelee toiveita vaaliteemoista.

Lapsiperheiden asema, koulutus, arkielämän huolet...

- Pariisi on hyvä esimerkki. Kun ihmisten asiat eivät ole kunnossa, tilanne voi räjähtää, sanoo Maarit Naatus.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

  2. 2

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  3. 3

    Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

  4. 4

    Epäily: Röyhkeä valepoliisikolmikko jäi kiinni – huijasivat jopa satojatuhansia euroja

  5. 5

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  6. 6

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  7. 7

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  8. 8

    Huomasitko Mauno Koiviston hautajaisten koskettavinta hetkeä?

  9. 9

    Suomalaiskoomikko jättäytyy pois stand up -kiertueelta – syynä ”seksistinen viesti”

  10. 10

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  2. 2

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  3. 3

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  4. 4

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  5. 5

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  6. 6

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  7. 7

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  8. 8

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  9. 9

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  10. 10

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

  2. 2

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  3. 3

    Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

  4. 4

    Epäily: Röyhkeä valepoliisikolmikko jäi kiinni – huijasivat jopa satojatuhansia euroja

  5. 5

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  6. Näytä lisää