Alma

Kotimaa

Valikko

Poliisi etsii metroasemalla ampunutta miestä Helsingissä

Julkaistu:

Poliisi jatkaa Helsingissä ampujan etsintää. Kaisaniemen metroasemalla iltapäivällä ampunutta miestä ei oltu tavoitettu illalla kello 20 mennessä.

Mies ampui yhden laukauksen. Kukaan ei vahingoittunut.

Ampujan henkilöllisyys ja asuinpaikka ovat poliisin tiedossa. Tarkistuksia on tehty ympäri Helsinkiä ja ampujan lähipiirin tiedossa olleet paikat on tutkittu. Poliisi on kuullut naista, jonka kanssa ampuja oli puhunut vähän ennen laukausta.

Miehen etsintää jatketaan läpi yön, vaikka poliisin arvion mukaan kyseessä ei olekaan erityisen vaarallisesta henkilöstä. Ase on otaksuttavasti edelleen ampujan hallussa.

STT:n haastattelemien silminnäkijöiden mukaan ampuja oli ulkomaalaistaustainen mies. Silminnäkijät epäilevät, että mies oli turkkilainen. Ampuja oli heidän mukaansa siistinoloinen mies, jolla oli päällään suorat housut ja tumma takki.

Ampui kerran
ja uhkaili aseella

Mies oli ampunut kerran Café Metron edessä noin klo 15.15 metron ylätasanteella. Kahvilan läheisyydessä oli tuolloin runsaasti ihmisiä. Ampumisen jälkeen hän oli myös uhkaillut paikalle tulleita vartijoita käsiaseella. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut välikohtauksessa.

Ampuja pakeni liukuportaita alas metroon ja sillä Hakaniemeen. Hakaniemen tori täyttyi poliiseista, jotka yrittivät selvittää karkulaisen reittiä ja olinpaikkaa. Miehen etsintöjä laajennettiin myös muualle Helsinkiin.

Ase on otaksuttavasti edelleen ampujan hallussa.

Motiivina
mustasukkaisuus?

Kyseessä on poliisin alustavien tietojen mukaan mustasukkaisuusdraama.

STT:n haastattelemien silminnäkijöiden mukaan ampuja oli istunut Café Metron pöydässä vartijan vaatteissa olleen punatukkainen naisen kanssa hetkeä ennen ampumista. Laukauksen ampuja ja nainen ilmeisesti seurustelivat tai olivat ainakin seurustelleet keskenään.

STT-IS

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

  2. 2

    Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

  3. 3

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  4. 4

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  5. 5

    Atte Jääskeläinen HS:lle: Yle voisi irtautua Julkisen sanan neuvostosta

  6. 6

    HS-gallup: Keskustan kannatus vajonnut lähes lähtökuoppaan – vihreiden suosio ennätyslukemiin

  7. 7

    Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

  8. 8

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  9. 9

    Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

  10. 10

    Hradecky Saksan cup-finaalin ratkaisseesta tilanteesta: ”Hän oli vielä coolimpi kuin minä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  2. 2

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  3. 3

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  4. 4

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  5. 5

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  6. 6

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  7. 7

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  8. 8

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  9. 9

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  10. 10

    Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

  2. 2

    Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

  3. 3

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  4. 4

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  5. 5

    Atte Jääskeläinen HS:lle: Yle voisi irtautua Julkisen sanan neuvostosta

  6. Näytä lisää