Tuukka, Touko

Kotimaa

Valikko

"Tarkoitukselliselle iskulle ei mitään järkevää syytä"

Julkaistu: , Päivitetty:

Israelin isku YK:n tukikohtaan Etelä-Libanonissa oli luultavasti vahinko, arvioi majuri Torsti Siren maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitokselta.

- Isku voi olla myös tahallinen, mutta en keksi mitään järkevää syytä, miksi Israel tarkoituksella tulittaisi YK:n tukikohtaa, Siren sanoo STT:lle.

Hänen mukaansa todennäköisimmin Israel on havainnut YK:n asemien lähellä vastapuolen toimintaa ja yrittänyt häiritä sitä tulella. Tällöin myös YK:n tukikohta on saanut osuman. Siren pitää mahdollisena, että Hizbollah olisi tarkoituksella toiminut YK:n asemien lähistöllä.

Sirenin mukaan virhe on tehty luultavasti tulenjohdossa, sillä Israel on aivan varmasti tiennyt YK:n tukikohdan sijainnin. Uutistoimistojen mukaan isku tehtiin yhdistetyllä ilma- ja tykistötulella. Tarkempia tietoja tekotavasta ei vielä ole.

Siren arvioi iskun lisäävän kansainvälisen yhteisön painetta Israelia kohtaan sodan lopettamiseksi. Hän kuitenkin painottaa, että tällaisia tapauksia sattuu aina silloin tällöin.

- Silti näiden tapausten ja siviiliuhrien vuoksi Israel häviää mediasodan, vaikka varsinaisen sodan voittaisikin.

Pääesikunnassa
ei uskota
tahallisuuteen

Myös pääesikunnan kansainvälisen osaston rauhanturvasektorin johtaja, komentaja Kimmo Salomaa pitää epätodennäköisenä, että Israelin isku YK:n rauhanturvaajien tukikohtaan olisi ollut tahallinen.

- Näyttäisi siltä, että kyseessä voisi olla erehdys ja vahinko. Tahallinen isku, jossa menehtyy rauhanturvaajia, olisi Israelille äärimmäisen vahingollinen. On vaikea ymmärtää, että isku olisi suunnitelmallisesti tehty, sillä siitä ei taatusti ole heidän toiminnalleen mitään hyötyä, Salomaa arvioi.

Iskulla ei välitöntä
vaikutusta rauhanturvaamiseen

Puolustusministeri Seppo Kääriäisen (kesk.) mukaan Israelin iskulla YK:n tukikohtaan Etelä-Libanonissa ei ole välitöntä vaikutusta Suomen rauhanturvatoimintaan alueella.

- Alueella vielä olevien suomalaisten läsnäolosta ei ole tehty uudelleenarviointeja, Kääriäinen kertoo STT:lle.

Myöskään erityisiä lisäturvatoimia ei ole suunnitteilla. Kääriäisen mukaan turvatoimet ovat tähän astikin olleet viimeisen päälle, mutta suoraan pommisuojaan osuneessa iskussa nekään eivät riittäneet.

Kääriäisen mukaan tapaus on selvitettävä perusteellisesti.

- Omalta osaltaan tämä surullinen tapaus korostaa nopean tulitauon aikaansaamisen tärkeyttä. (STT-IS)

img src="http://kuvat.iltasanomat.fi/iltasanomat/kuvaarkisto/keltakolmio.gif" border="0" alt="">Libanonin suomalaisuhri tunnistettu

Suomalainen YK-upseeri kuoli iskussa Libanonissa

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  2. 2

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  3. 3

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  4. 4

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  5. 5

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  6. 6

    Esitä nämä 4 kysymystä kumppanillesi ja seksielämäsi paranee

  7. 7

    Teemu ja Sirpa Selänne lomalla Saint-Tropezin lämmössä – poseeraavat hempeässä yhteiskuvassa

  8. 8

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  9. 9

    Liittopomo Ann Selin kertoo syöpähoidoistaan – kuollut äiti ilmestyi uniin

  10. 10

    Victoria’s Secret -kaunottaren läpikuultava asu paljasti lähes kaiken – kuvaajilta paljon puhuvia katseita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  2. 2

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  3. 3

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  4. 4

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  5. 5

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  6. 6

    Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

  7. 7

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  8. 8

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  9. 9

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  10. 10

    Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  2. 2

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  3. 3

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  4. 4

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  5. 5

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  6. Näytä lisää