Lyydia, Lyyli

Kotimaa

Valikko

Afganistanin kahakassa haavoittunut pelkäsi kuolevansa

Afganistanin ampumakahakassa haavoittunut suomalaisrauhanturvaaja sai niin pahat osumat luodeista, että pelkäsi kuoleman tulevan.

- Verta tuli paljon rinnasta. Ajattelin, että tosi pahasti kävi. Makasin maassa ja kysyin, kuolenko. Olin shokissa, rauhanturvaaja kertoi Helsingin käräjäoikeudessa.

Omat tulittivat rauhanturvaajaa vuosi sitten Pohjois-Afganistanissa Aybakin maakunnassa. Kyseessä piti olla tavallinen tähtäinten kohdistaminen ampumaradalla, mutta toisin kävi. Hämärän saapuessa rauhanturvaaja oli vartijana. Hän kuuli outoja ääniä ja lähti tarkastamaan, kuka puhuu. Sitten pimeä laskeutui.

- Yhtäkkiä valojuovia meni kolme ohi. Hölmistyin ja lähdin varoittamaan ryhmää.Rauhanturvaaja ei ehtinyt varoittaa, kun häneen jo osui viisi laukausta. Niistä vain kaksi pysähtyi suojavarustukseen. Omat olivat ampuneet.

"Syytetyt roiskivat aseillaan"

Mies odotti tunteja, ennen kuin hän pääsi sairaalaan. Edessä oli vielä pitkä matka Saksan kautta Suomeen, jossa hänet taas leikattiin.

- Heräsin viikon päästä teholla. Olo oli tuskallinen.

Syyttäjä Antti Simola vaati maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa ehdollista vankeutta kolmelle rauhanturvaajalle. Ryhmänjohtaja sai syytteen palvelusrikoksesta, ja yöllisessä kahakassa ampuneille kahdelle rauhanturvaajalle lankesi syyte törkeästä vammantuottamuksesta.

Simolan mukaan tapauksessa rikottiin palvelusturvallisuutta koskevia sääntöjä. Ryhmänjohtajan olisi pitänyt ilmoittaa ammunnasta paikallisille viranomaisille.

- Jos ulkomaalainen sotilasosasto räiskii omasta mielihalustaan milloin vaan, se saattaa aiheuttaa paikallisissa tarpeetonta levottomuutta.

Syyttäjän mielestä ryhmällä ei ollut näköyhteyttä vartijaan eikä se edes tiennyt, missä tämä oli. Simola katsoi, että ryhmä ylireagoi tuntemattoman tahon laukauksiin ja osa roiski aseillaan pimeässä.

Kaikki rikokset kiistettiin

Syytetyt kiistivät oikeudessa laittomuudet.

- Ryhmän kimppuun hyökättiin täysin oikeudettomasti. Hyökkääjillä oli tarkoitus tuhota ryhmä, ja heitä ammuttiin 60 kertaa. Ei ollut muuta keinoa kuin vastata tulen suuntaan, sanoi ryhmänjohtajan asianajaja Vesa Mattila oikeudessa.

Muutkin syytetyt katsoivat, että tulen avaaminen oli välttämätöntä eikä sääntöjä rikottu. Lisäksi paikalliset viranomaiset tiesivät hyvin, että rauhanturvaajat kävivät radalla.

Haavoittunut mies ei vaadi syytetyille rangaistusta. Silti hän katsoo, ettei ryhmä ollut todellisessa hengenvaarassa hyökkäyksen aikana.

- En olisi vastannut tuleen, jos en tunnista ja näe kohdetta.

Haavoittunut vaatii kivusta ja särystä korvauksia 17 000 euroa, psyykkisestä haitasta 7 000 euroa, kosmeettisesta haitasta lähes 4 000 euroa ja tulojen menetyksistä 7 500 euroa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja 59 loukkaantunut

  2. 2

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  3. 3

    Autistinen pikkupoika kateissa Manchesterin räjähdyspaikalla – äiti ja täti etsivät hysteerisesti

  4. 4

    Jenny väisti Manchesterin räjähdyksen viime sekunneilla: ”Kun käännyin ympäri, selkämme takaa kuului iso pamaus”

  5. 5

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  6. 6

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  7. 7

    Suomen entinen päävalmentaja kertoo nolosta työkkärikokemuksestaan – ”Mitä sä Muurinen täällä teet?”

  8. 8

    Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

  9. 9

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  10. 10

    Mullistava kikka, jolla saat pastaan tuplasti makua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja 59 loukkaantunut

  3. 3

    Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

  4. 4

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  5. 5

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  6. 6

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  7. 7

    Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

  8. 8

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  9. 9

    Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

  10. 10

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja 59 loukkaantunut

  2. 2

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  3. 3

    Autistinen pikkupoika kateissa Manchesterin räjähdyspaikalla – äiti ja täti etsivät hysteerisesti

  4. 4

    Jenny väisti Manchesterin räjähdyksen viime sekunneilla: ”Kun käännyin ympäri, selkämme takaa kuului iso pamaus”

  5. 5

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  6. Näytä lisää