Pasi

Kotimaa

Valikko

Irti päästetyt minkit pakenivat Natura-alueelle

Julkaistu: , Päivitetty:

Aseiden pauke ja häkkeihin pyydystettyjen hätääntyneiden eläinten kirkuva huuto kantautui kauas mustasaarelaiselta minkkitarhalta. Vartioimattoman tarhan kaikki 2500 eläintä oli hätistetty ulos häkeistään perjantain vastaisena yönä.

Tarhaisku oli tuottajalle suuri shokki, sillä hän oli juuri käynyt läpi vaikean leikkauksen.

- Hänen koko elämäntyönsä valui hukkaan. Siitoseläinkanta on mennyt, ja työ on aloitettava uudestaan, totesi Pohjanmaan ruotsinkielisen turkisyhdistyksen puheenjohtaja Leif Finne.

Minkkien karkuun pääsy järkytti Koivulahden kyläläisiä. Tarha sijaitsee asutuksen keskellä hautausmaan kupeessa, aivan Natura-alueen tuntumassa.

Sadat minkit pakenivat lähellä virtaavaan Kyrönjokeen, josta niillä on suora pääsy Vassorinlahden lintujensuojelualueelle.

Alueen metsästäjät ampuivat minkkejä koko päivän.

- Tämä on katastrofi alueen linnustolle ja muulle luonnolle. Voi kuinka paljon ne tekevät pahaa, kauhisteli 15 kilometrin päässä asuva Stig Beijar, tarhaaja itsekin.

- Täällä metsästäjät ovat jo kauan tehneet työtä saadakseen minkit pois luonnosta. Heillä on ollut oikein kampanja käynnissä. Tämä oli kova takaisku, sillä koko hommalta putosi pohja pois.

Kun Beijar aamuviiden jälkeen sai hälytyksen ja ajeli tutun tarhaajan luo auttamaan, ensimmäinen minkki juoksi vastaan Koivulahden keskustaajamassa.

- Tämä on jo kolmas kerta, kun sain tällaisen hälytyksen. Aina se tuntuu yhtä pahalta, eikä sitä meinaa millään todeksi uskoa ja ymmärtää, sanoo Beijar. Hän näyttää rehusiiloon maalattuja metrinkorkuisia kirjaimia. EVR on miehelle liiankin tuttu kirjanyhdistelmä.

Leif Finnelle tarhaisku oli yllätys.

- Olimme kuvitelleet, että ne (eläinaktivistit) olisivat viisastuneet ja ettei tällaista enää tapahtuisi. Tämä on terrorismia ja eläinrääkkäystä todella suuressa mittakaavassa.

Edellisestä, alajärveläistarhalle tehdystä iskusta on aikaa jo lähes kaksi vuotta.

Tarhaiskun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Jylhä Mustasaaren poliisista kertoo poliisin ryhtyneen tutkimaan rikospaikkaa aamulla heti kello 04 jälkeen. Hälytyksen oli tehnyt postinkantaja.

Poliisi sai paikkatutkintansa valmiiksi kello 07 aikaan, minkä jälkeen satakunta kyläläistä ja turkistarhaajaa pääsi pyydystämään minkkejä varjotalojen alta.

- Tämä on hyvin tavanomainen isku. Tekijöistä ei ole vielä tietoja, mutta vihjenumeroomme on kyllä tullut havaintoja jonkin verran.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä vahingontekona. Maksimirangaistus kyseisestä rikoksesta on neljä vuotta vankeutta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    HS: Perussuomalaiset kaatoivat alkoholilain uudistuksen

  2. 2

    EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

  3. 3

    Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

  4. 4

    Kemikaalein kirkastettu Littoistenjärvi sameni nopeasti – tutkija kertoo nyt, mitä se tarkoittaa

  5. 5

    Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

  6. 6

    Vuosi Temptation Island 2 -kaudesta: Sikailevana Mikana tutuksi tullut Mika, 40, puhuu suunsa puhtaaksi tosi-tv:stä ja suhteensa tilasta

  7. 7

    Johnny Deppin tyrmäävän kaunis tytär täytti 18 vuotta – julkaisi rohkean syntymäpäiväkuvan: kuin ilmetty äitinsä!

  8. 8

    Tältä rannalta siivottiin 5,3 miljoonaa kiloa roskaa – katso hämmästyttävät kuvat ennen ja nyt

  9. 9

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  10. 10

    Karmeat viestit Facebookissa saivat Karita Mattilan pelkäämään – ”Olin melkein sokissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  2. 2

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  3. 3

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  4. 4

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  5. 5

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  6. 6

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  7. 7

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  8. 8

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  9. 9

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  10. 10

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    HS: Perussuomalaiset kaatoivat alkoholilain uudistuksen

  2. 2

    EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

  3. 3

    Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

  4. 4

    Kemikaalein kirkastettu Littoistenjärvi sameni nopeasti – tutkija kertoo nyt, mitä se tarkoittaa

  5. 5

    Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

  6. Näytä lisää