Varpu, Vaula

Kotimaa

"Bensavarkaan auto valtiolle"

Julkaistu:

Bensiinikauppiaiden liitto on saanut tarpeekseen bensavarkaista. Liitto vaatii, että räikeimmissä tapauksissa varkaiden käyttämät autot takavarikoitaisiin valtiolle rikoksentekovälineinä.

- Bensavarkaan auto on aivan samanlainen rikoksentekoväline kuin murhamiehen puukko tai salametsästäjän kivääri. Puukkojen ja kiväärien tapaan myös bensavarkaiden autot pitäisi voida takavarikoida valtiolle rikoksentekovälineinä, jyrähtää Bensiinikauppiaiden liiton toimitusjohtaja Sirpa Kekäläinen.

Valtion takavarikointien avulla huoltamoyrittäjät toivovat saavansa edes jonkinlaisia korvauksia varkauksista.

Bensavarkaat ovat kasvava ongelma huoltamoyrittäjille. Bensiinikauppiaiden liiton tuoreen tilaston mukaan bensaa varastettiin viime vuonna 4,6 miljoonan euron arvosta.

Jokainen kauppias menettää vuosittain keskimäärin 4200 euron tulot pumpuilla vieraileville bensavoroille.

Oikeusoppinut pitää auton takavarikoimista valtiolle ongelmallisena.

- Jurdisesti asian tekee vaikeaksi se, että varastettu tavara on sekoittunut laillisesti hankittuun tavaraan, rikosoikeuden professori Ari-Matti Nuutila Turun yliopistosta pohtii.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  2. 2

    Autoliitto tyrmää Trafin verolaskelmat – ”eiväthän ihmiset osta autoja sillä silmällä...”

  3. 3

    Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

  4. 4

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  5. 5

    Virkamiehet haluavat lopettaa metsästä löytyneen Pirkko-ilveksen

  6. 6

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  7. 7

    Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

  8. 8

    Budjettikeskustelussa lentää sanansäilä: ”Vihreät ovat kuin vesimeloneja”

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Onnelliset Nanna ja Jere Karalahti perhekuvissa – perustivat uuden palvelun vähävaraisille perheille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  2. 2

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  3. 3

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  4. 4

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  5. 5

    15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

  6. 6

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  7. 7

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  8. 8

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  9. 9

    Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

  10. 10

    Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuella – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  2. 2

    Autoliitto tyrmää Trafin verolaskelmat – ”eiväthän ihmiset osta autoja sillä silmällä...”

  3. 3

    Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

  4. 4

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  5. 5

    Virkamiehet haluavat lopettaa metsästä löytyneen Pirkko-ilveksen

  6. Näytä lisää