Mauno, Maunu

Kotimaa

Nokian kännykkä-tv vastatuulessa

Julkaistu:

Nokian johdolla kehitetty kännykkä-tv:n teknologia on joutumassa vastatuuleen Euroopassa. EU:n komissio suositteli kesällä operaattoreille ja tv-kanaville Nokian johdolla kehitettyä DVB-H-teknologiaa, mutta nyt uutistoimisto Reutersin mukaan ainakin 10 EU-maata vastustaa vain Nokian teknologian kaavailtua tulemista pakolliseksi.

Reutersin mukaan vastustajien kanta käy ilmi tekstiluonnoksesta, jota EU:n tietoliikenneministerien on määrä käsitellä tapaamisessaan torstaina. Tekstin mukaan vain Nokian teknologian tulemista pakolliseksi vastustavat muun muassa Britannia, Saksa, Espanja ja Hollanti. Suomi ja Ranska sen sijaan kannattavat ajatusta.

Komissio perusteli kesällä yhden teknologian suosittelemista markkinan yhtenäisyydellä ja mittakaavaeduilla, jotka voivat tuoda kuluttajillekin halvemmat hinnat. Komissaari Vivianne Leding sanoi heinäkuussa, että hän harkitsee Nokian DVB-H-teknologian määräämistä pakolliseksi. Pakollisuuden vastustajien mielestä vain kysynnän tulisi ohjata markkinoita.

Nokian lisäksi avointa DVB-H-standardia ovat kehittäneet muutkin päätelaitevalmistajat. DVB-H:n pahimpia kilpailijoita ovat Qualcommin MediaFlo ja Samsungin T-DMB.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

  2. 2

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  3. 3

    Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

  4. 4

    Isis ottaa vastuun Siperian sarjapuukotuksesta

  5. 5

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  6. 6

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  7. 7

    Anssi Kela joutui rajun somehyökkäyksen kohteeksi – poisti päivityksensä Turun tapahtumista: ”Olen saanut kuulla olevani osasyyllinen”

  8. 8

    IS SEURAA: Pääministeri Juha Sipilä ylistää kauhun hetkellä toimineita turkulaisia

  9. 9

    Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

  10. 10

    Mikko Koivu ylistää poliisin toimintaa Turussa: ”Olemme erittäin kiitollisia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  2. 2

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  3. 3

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  4. 4

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  5. 5

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  6. 6

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  9. 9

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  10. 10

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

  2. 2

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  3. 3

    Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

  4. 4

    Isis ottaa vastuun Siperian sarjapuukotuksesta

  5. 5

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  6. Näytä lisää