Mauno, Maunu

Kotimaa

Päiväkotilapsen kuolemasta syytteet

Julkaistu: , Päivitetty:

Espoolaisen päiväkodin pihalla vuosi sitten sattunut pienen pojan kuolemantapaus johtaa syytteisiin.

Espoon kihlakunnansyyttäjä Erkki Huhtala on päättänyt nostaa neljää henkilöä vastaan syytteet kuolemantuottamuksesta.

Syytteen saavat yksityisen Lastentalo Vaahteramäki -päiväkodin palveluntuottaja, johtaja sekä kaksi lastenhoitajaa. Päiväkoti lopetti toimintansa loppukesästä 2005.

Kaksivuotiaan espoolaispojan kuolemaan johtanut tapaus sattui viime vuoden huhtikuussa Mankkaalla. Arkki Lastentalot Oy:n omistaman päiväkodin pihalla oli talven yli kokoamista odottanut puinen kiipeilyteline. Osa lapsista leikki puukasan tuntumassa, kun se romahti. Pikkupoika jäi puuosien alle ja kuoli.

Huhtala ei halua kertoa tarkemmin haastehakemuksen sisällöstä ja turmapäivän tapahtumien yksityiskohdista. Haastehakemus tulee julkiseksi myöhemmin, kun pääkäsittely on alkanut Espoon käräjäoikeudessa.

Henkilökunnalle ja
vanhemmille apua

Järkyttävät tapahtumat nostattivat heti turman jälkeen päiväkodin henkilökunnan ja vanhempien keskuudessa hysteerisiä tunteita. Paikalle saapui vielä samana päivänä muun muassa Espoon kaupungin sosiaalityöntekijä antamaan henkisen hädän ensiapua.

Kaupungin päivähoitopalveluiden johtajan Titta Tossavaisen mukaan päiväkoti suljettiin tapauksen jälkeen muutamaksi päiväksi. Espoon kaupunki tarkastutti piha-alueen ja katsoi, että valvonta päiväkodissa pelaa.

Tarvittavien toimien jälkeen hoitopaikan sallittiin jatkavan toimintaansa. Heinä-elokuun taitteessa se sulki kuitenkin ovensa lopullisesti.

- Päiväkodissa tuli sellainen tilanne, ettei sinne ollut tulossa riittävästi lapsia, Tossavainen kertoo.

Vakavat turmat
varsin harvinaisia

Kaupungilla on velvollisuus valvoa kunnallisten päiväkotien lisäksi myös Vaahteramäen kaltaisia yksityisiä hoitopaikkoja. Se tekee yksityisiin päiväkoteihin muutaman kerran vuodessa tarkastuksia, joissa katsotaan, että henkilöstöasiat ja muut olot ovat kunnossa. Käyntejä voidaan tehdä muulloinkin, jos siihen on tarvetta.

- Tarkastukset oli tehty Vaahteramäessä ennen turmaa normaalisti, Tossavainen sanoo.

Hän muistuttaa, että päivähoidossa sattuu lapsimäärään suhteutettuna varsin vähän vakavia onnettomuuksia. Espoossa on päivähoidossa suomen- ja ruotsinkielisellä puolella noin 12 500 lasta joka päivä. Edellinen kuolemantapaus sattui vuosituhannen vaihteessa Tapiolassa.

- Tällaisia turmia ei tietenkään saisi sattua ollenkaan. Lähtökohtana pitää olla ja on se, että vanhemmat voivat olla turvallisin mielin töissä sen aikaa kun lapset ovat päivähoidossa.

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan parhaillaan turvallisuusohjeita päivähoitoon. Työn on määrä olla valmis vuodenvaihteessa. (STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

  2. 2

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  3. 3

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    KRP: Puukotuksesta lisätietoja piakkoin

  6. 6

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

  9. 9

    Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

  10. 10

    Miksi Turun hyökkääjä teki verisen tekonsa? 5 avointa kysymystä, joihin etsitään vastauksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  7. 7

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  8. 8

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  9. 9

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  7. 7

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  10. 10

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

  2. 2

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  3. 3

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    KRP: Puukotuksesta lisätietoja piakkoin

  6. Näytä lisää