Minja, Miisa

Kotimaa

Miesmalli pidätetty turkisiskun yrityksestä

Julkaistu:

Maalahdessa tiistaina pidätetyt viisi eläinaktivistia vangitaan viimeistään perjantaina, ellei heitä lasketa vapaaksi.

Kolmen naisen ja kahden miehen seuruetta on kuulusteltu, mutta poliisin mukaan he eivät ole myöntäneet aikoneensa iskeä turkistarhalle. Yksi pidätetyistä on vuosia vaatemallina toiminut miesmannekiini.

Alle 30-vuotiaan eläinaktivistin kuva on tunnetun helsinkiläisen mallitoimiston internet-sivuilla. Kuvissa mies esiintyy muun muassa yläruumis paljaana.

Mies oli mukana autonkuljettajana Kuhmon tarhaiskun yrityksessä 1997, mutta tarhaajien paikallaolo sotki suunnitelmat. Häntä ei tuomittu oikeudessa. Maalahdessa pidätettyjä epäillään tällä hetkellä törkeän vahingonteon yrityksestä. Lain mukaan törkeästä vahingonteosta on tuomittava vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enimmillään neljä vuotta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

  2. 2

    Ruhtinatar Charlene käänsi päitä poikkeuksellisen seksikkäässä asussa – mekon kurkistusaukot paljastivat timmit vatsalihakset

  3. 3

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  4. 4

    Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

  5. 5

    Suomalaispyöräilijä loukkaantui vakavasti autokolarissa – karmea tilanne MM-kisoissa tallentui videolle

  6. 6

    Taas maanjäristys Pohjois-Koreassa – onko kyseessä uusi ydinkoe?

  7. 7

    6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

  8. 8

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  9. 9

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  10. 10

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  7. 7

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  8. 8

    Tämä on googletetuin kysymys seksistä – vastaus ei ole niin yksinkertainen

  9. 9

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  10. 10

    Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

  2. 2

    Ruhtinatar Charlene käänsi päitä poikkeuksellisen seksikkäässä asussa – mekon kurkistusaukot paljastivat timmit vatsalihakset

  3. 3

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  4. 4

    Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

  5. 5

    Suomalaispyöräilijä loukkaantui vakavasti autokolarissa – karmea tilanne MM-kisoissa tallentui videolle

  6. Näytä lisää