Alma

Kotimaa

Valikko

Toinen melojista löytyi hukkuneena

Julkaistu:

Toukokuun alussa kadonneista porvoolaismelojista toinen on löydetty hukkuneena. Ohikulkija löysi 23-vuotiaan miehen ruumiin tiistaina Porvoon Kulloonlahdelta.

Porvoon poliisi vahvistaa tiedon. Poliisin mukaan tapauksessa ei ole ilmennyt mitään rikokseen viittaavaa. Toisen kadonneen melojan etsintöjä jatketaan yhä.

19- ja 23-vuotiaat miehet lähtivät melomaan sunnuntaina 7. toukokuuta Åminsbystä, läheltä Nesteen Kilpilahden öljynjalostamoa ja Emäsalon siltaa.

Lähtöpäivänään he olivat puhelinyhteydessä kavereihinsa mereltä, eikä heillä ollut hätää. Tämän jälkeen heihin ei enää saatu yhteyttä. Kaverusten kulkuvälineenä oli kaksipaikkainen oranssi kanootti, jollainen oli kadonnut erään asunnon rannasta Åminsbystä.

Kukaan ei kuitenkaan ollut nähnyt miesten lähtevän merille.

Miehet eivät kuuluneet melontaseuraan. Paikallisia asukkaita ihmetyttikin, miksi he lähtivät merelle kanootilla. Melojien katoamispäivänä oli aamupäivällä täysin tyyntä, ja illansuussa merellä oli tuulta kolme metriä sekunnissa.

Miehiä etsittiin heti heidän katoamisensa jälkeen mereltä usean veneen voimin. Merivartiosto, meripelastusseura ja VPK haravoivat veneillä ison alueen Porvoo-Kulloo-Emäsalo-akselilta, mutta edes kanoottia ei löydetty.

Myös helikopteri oli etsinnöissä mukana. Porvoon Åminsbystä kadonneita etsittiin tuloksetta ruumiskoiran avulla. Etsintöjä jatkoi seuraavana viikonloppuna myös Suomen lentopelastusseura harjoituslennollaan.

Poliisi epäili jo tuolloin miesten hukkuneen. Rikosylikomisario Bengt Renlundin mukaan miesten menehtyminen oli varmaa, jos he olivat joutuneet veden varaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  2. 2

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  3. 3

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  4. 4

    Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

  5. 5

    Merkel: Yhdysvallat ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

  6. 6

    Matti Kyllönen huolissaan onnettomuuteen joutuneesta JJ Lehdosta – ”Näin pahaa en muista aikoihin”

  7. 7

    Trumpin ensimmäinen ulkomaanmatka oli onnenpotku netin vitsiniekoille – Nämä meemit syntyivät presidentin kiertueesta

  8. 8

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  9. 9

    Kommentti: Ferrari-tallin toiminta pudotti Räikkösen kakkoseksi Monacon F1-kisassa

  10. 10

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  3. 3

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  4. 4

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  5. 5

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  6. 6

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  7. 7

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  8. 8

    Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

  9. 9

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  10. 10

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  2. 2

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  3. 3

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  4. 4

    Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

  5. 5

    Merkel: Yhdysvallat ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

  6. Näytä lisää