Vappu

Kotimaa

Valikko

Juutalaisten solvauksesta nousee harvinainen kiihotussyyte

Juutalaisia solvaava mielipidekirjoitus tuo syytteen kirjoittajalle ja kahdelle lehdelle.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske määräsi, että kirjoittajaa vastaan pitää nostaa syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Uusimaa ja Kansan Uutiset julkaisi kirjoituksen viime heinäkuun lopulla. Kalske päätti syyttää Uusimaa-lehden toimituspäällikköä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Toimituspäällikkö oli kirjoituksen julkaisuajankohtana vastaavan päätoimittajan lomansijaisena.

Syytteen saa myös Kansan Uutisten vastaava päätoimittaja. Häntä syytetään päätoimittajarikkomuksesta.

Syytteitä tuoneessa mielipidekirjoituksessa käsiteltiin Lähi-idän konfliktia. Kirjoittaja esitti, että kolmannen valtakunnan juutalaisiin kohdistama joukkotuho oli hyväksyttävä ja toivottava toimenpide.

Kalskeen mukaan lausunto oli juutalaisia panetteleva ja solvaava. Siinä annettiin ymmärtää, että juutalaiset ovat sellainen kansanryhmä, johon äärimmäisen väkivallan kohdistaminen on sallittua ja myös toivottua.

Kansanmurhaa
ihannoiva lausunto

Kalske korostaa, että lausunto oli kansanmurhaa ihannoiva. Se sisälsi myös juutalaisiin kohdistuvan uhkauksen, koska kirjoituksessa oli peitelty kehotus ryhtyä väkivaltaisiin toimiin kansanryhmää vastaan.

Kirjoittaja lähetti tekstiään useisiin lehtiin, joista lopulta kaksi sen julkaisi. Syyte lankeaa nyt Kansan Uutisten vastaavalle päätoimittajalle Janne Mäkiselle ja Uusimaan toimituspäällikölle Antti Toiviaiselle.

Kalske on määrännyt valtionsyyttäjä Mika Illmanin ajamaan juttua Porvoon käräjäoikeudessa. Syyte on Illmanin mukaan erittäin harvinainen, varsinkin, kun kyseessä on painettu lehti.

Esitutkinnassa selvisi, ettei Kansan Uutisten päätoimittaja tiennyt kirjoituksen sisällöstä ennen sen julkaisemista.

- On katsottu, että on laiminlyöty toimituksen johtamis- ja valvontavelvollisuutta. Toimituksen rutiinit ovat mahdollistaneet julkaisun, vaikka kirjoitus ei ole julkaisukelpoinen. Kansan Uutisissa on ollut epäasianmukaiset rutiinit, Illman sanoo.

Uusimaan toimituspäällikkö puolestaan saa syytteen, koska hän oli Illmanin mukaan viransijaisena päättänyt kirjoituksen julkaisemisesta.

- Hän on esitutkinnan mukaan lukenut kirjoituksen ja tehnyt päätöksen, että se voidaan julkaista sellaisenaan.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  5. 5

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  6. 6

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  7. 7

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  8. 8

    Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

  9. 9

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  10. 10

    Al Pacino muisteli Kummisedän kuvauksia – ”Tämä on huonoin elokuva, joka on koskaan tehty”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  7. 7

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  8. 8

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  9. 9

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  10. 10

    Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  5. 5

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  6. Näytä lisää