Tuukka, Touko

Kotimaa

Valikko

Kaikki Suomen markkamiljonäärit tänään vain Ilta-Sanomissa

Julkaistu:

IS esittelee tänään 14 sivun jättipaketissaan Suomen kaikki lähes 8000 markkamiljonääriä kunnittain. Monien kaupunkien äyrikuninkaiksi nousivat Nokian johtajat ja firmansa myyneet yrittäjät.

Verottaja julkisti viime vuoden tulot ja verot euroina, jotka IS on muuttanut markoiksi.

Verottajalta saadun tilaston ykköseksi kipusi kyröskoskelaisen Seppo Parhankankaan kuolinpesä (313 miljoonaa markkaa). Parhankangas myi perustamansa elektroniikkafirman Kyrelin Flextronicsille vuonna 1999.

Jättiosingot Sammosta kuitannut pankinjohtaja Björn Wahlroos (kuvassa) oli viime vuonna Suomen suurituloisin henkilö yli 160 miljoonan markan tuloillaan.

Kolmanneksi listalla nousi verkkotuotteita valmistavan firmansa aikoinaan myynyt ja sittemmin Nokialla rikastunut helsinkiläinen sijoittaja Timo Lehtonen, jonka tulot olivat yli 141 miljoonaa markkaa.

Helsingissä kymmenen rikkaimman listalle rajuimman nousun teki Wahlroosin vanavedessä Sammon Mika Ihamuotila (52,5 miljoonaa).

Nokian johtajista Helsingin huippukymmenikköön pääsi vain talousjohtaja Maija Torkko (41,9 miljoonaa).

Näitä luetaan!
  1. 1

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  2. 2

    Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

  3. 3

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  4. 4

    Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

  5. 5

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  6. 6

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  7. 7

    Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

  8. 8

    Kaksi nuorta loukkaantui ulosajossa Tuusulassa

  9. 9

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  10. 10

    20-vuotias Hailey nappasi maailman seksikkäimmän naisen tittelin – hehkuu viettelevissä bikinikuvissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  2. 2

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  3. 3

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  4. 4

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  5. 5

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  6. 6

    Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

  7. 7

    Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

  8. 8

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  9. 9

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  10. 10

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  2. 2

    Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

  3. 3

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  4. 4

    Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

  5. 5

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  6. Näytä lisää