Soini, Veini

Kotimaa

Kaksi loikkaria jäi kiinni itärajalla

Julkaistu:

Kaakkois-Suomen rajavartiosto otti maanantain vastaisena yönä kiinni kaksi rajan yli yrittänyttä miestä.

Toinen heistä on venäläinen, ja toisen kansallisuutta ei vielä ole pystytty selvittämään.

Rajanylitykset tapahtuivat Imatran Pelkolassa ja Lappeenrannan Rapattilan kylässä. Venäläinen mies oli kiinniotettaessa humalassa ja hänet käännytetään esitutkinnan jälkeen takaisin Venäjälle. Toinen loikkari on anonut Suomesta turvapaikkaa.

Kummankin miehen jäljille päästiin teknisen valvontajärjestelmän avulla. Rajavalvonnan käytössä on mm. lämpötunnistimilla varustettuja kameroita ja hälytinlinjoja.

Kaakkois-Suomen rajalla on ollut tänä vuonna ennätyksellisen vilkasta. Rajan on luvatta ylittänyt jo 19 ihmistä. Suurin osa ylittäjistä on venäläisiä, mutta joukkoon mahtuu mm. georgialaisia, tadzikkejä, kirgiisejä, kamerunilaisia ja marokkolaisia. Yleisin syy rajanylitykselle on halu päästä Suomeen töihin.

Loikkareiden määrän kasvu voi osaltaan johtua Venäjän rajavartiojärjestelmän uudistuksesta. Rajavartijoita siirrettiin viime vuonna pois itärajalta maan eteläisempiin osiin, eikä varusmiehiä enää käytetä rajan valvojina. (STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    KRP: Turun puukkoiskun kuolonuhrit syntyneet vuosina 1951 ja 1986

  2. 2

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

  3. 3

    Suojelupoliisi sai alkuvuodesta vihjeen Turun puukotuksesta epäillystä tekijästä

  4. 4

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  5. 5

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  6. 6

    Mies heilui puukon kanssa Joensuussa – rekka töytäisi pahasti

  7. 7

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  8. 8

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  9. 9

    Oskari Katajisto avautuu uutuuskirjassa lukuisista naisistaan – avioliitto oman serkkunsa kanssa: ”Olo oli aika syntinen”

  10. 10

    Mies törmäsi autolla päin kahta bussipysäkkiä Ranskan Marseillessa – yksi kuoli ja yksi loukkaantui vakavasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  3. 3

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  4. 4

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  5. 5

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  6. 6

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  7. 7

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  8. 8

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  9. 9

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  10. 10

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    KRP: Turun puukkoiskun kuolonuhrit syntyneet vuosina 1951 ja 1986

  2. 2

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

  3. 3

    Suojelupoliisi sai alkuvuodesta vihjeen Turun puukotuksesta epäillystä tekijästä

  4. 4

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  5. 5

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  6. Näytä lisää