Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Niinistö avasi vaalikampanjansa

Julkaistu:

Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö avasi vaalikampanjansa perjantaina. Helsingin vanhan linja-autoaseman päädyssä avattu Niinistön kampanjapäämaja Cafe Niinistö on kampanjapäällikkö Harri Jaskarin mukaan tarkoitettu kaikenlaisten kansalaisten mielipiteenvaihtopaikaksi.

Niinistön kansalaisfoorumi ei rajoitu Helsinkiin, sillä kahviloita aiotaan avata 20 kappaletta ympäri maata. Presidenttiehdokas aikoo käydä niissä tapaamassa äänestäjiä kahvinjuonnin lomassa.

- Olen huomannut, että aidot ihmiset ovat aidoimmillaan, jos heidät pääsee yllättämään, Niinistö sanoi.

Niinistö laukoi ensimmäiset paukkunsa valtiojohdon suuntaan. Hänen mielestään valtiojohto arkailee EU-pöydissä. Virallisesti Suomi kyllä osallistuu kaikkeen, mutta välittömästä keskusteluyhteydestä ei ole merkkejä. Niinistö vertasi tällaista kanssakäymistä suomalaisten kansanedustajien kahvipöytäkeskusteluihin.

– Jos minua joku asia huolestuttaa, on se että puhuuko kumpikaan pää nyt kovin paljoa eurooppalaisten päiden kanssa, Niinistö sanoi.

Niinistö ei ole havainnut nykyisellä valtiojohdolla sellaista välitöntä yhteyttä eurooppalaisiin johtajiin kuin hänellä itsellään ja pääministeri Paavo Lipposella (sd.) on ollut.

Niinistön mielestä valtiojohdon täytyy luoda eurooppalaisiin päätöksentekijöihin sellaiset suhteet, että kaikista asioista voi keskustella myös pöytäkirjan ulkopuolella. Tällaiseen toimintaan osallistuminen on erittäin tärkeää etenkin pienelle maalle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  2. 2

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  3. 3

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  4. 4

    MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

  5. 5

    Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

  6. 6

    Mosulista kiinni otettu teinityttö on jihadistien riveihin liittynyt Linda – 16-vuotiasta saksalaista voi uhata jopa kuolemanrangaistus Irakissa

  7. 7

    Miksi lastenohjelmien hahmot kiihottavat perheenisiä? Seksuaaliterapeutti: Fetissit voivat olla monenlaisia

  8. 8

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  9. 9

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  10. 10

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  3. 3

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  4. 4

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  5. 5

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  6. 6

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  7. 7

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  8. 8

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  9. 9

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  10. 10

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  5. 5

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  2. 2

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  3. 3

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  4. 4

    MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

  5. 5

    Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

  6. Näytä lisää