Reija

Kotimaa

HUSin potilaita Ruotsiin?

Julkaistu: , Päivitetty:

Sairaalat miettivät parhaillaan hoidon mahdollistavaa varasuunnitelmaa mahdolliselle hoitajien joukkoirtisanoutumiselle.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä yhtenä vaihtoehtona on väläytelty jo potilaiden kuljettamista Ruotsiin saamaan hoitoa.

- Selvitämme tällä hetkellä mahdollisuutta saada potilaille hoitoa Ruotsista. Kyse on yksittäisistä erikoistapauksista, eikä mitään massoja Ruotsiin hoitoon alettaisi kuljettaa, mikäli sopimukset syntyisivätkin, kertoo varatoimitusjohtaja Seppo Kivinen HUSista.

Ruotsissa hoitoa voisivat saada sellaiset vastasyntyneet, jotka tarvitsevat esimerkiksi sydänleikkausta, jota ei pystytä tekemään muualla Suomessa.

- Ensisijaisesti toki yritämme hoitaa erikoistapauksetkin maan rajojen sisäpuolella. Varasuunnitelma on kuitenkin oltava. Niitä on nyt neljä viikkoa aikaa miettiä, Kivinen muistuttaa.

Jo kesäisin varasuunnitelmana on ollut potilaiden kuljettaminen hoitoon Ruotsin Göteborgiin.

- Sinne meillä on toimiva yhteistyö, joten luonnollinen vaihtoehto olisi kuljettaa potilaita hoitoon nytkin juuri Göteborgiin.

Kivisen mukaan kriittisesti sairaiden potilaiden siirto maan rajojen sisäpuolellakin on monimutkaista, ja siksi kauas ei mielellään lähdettäisi.

Etenkin Lastenklinikka joutuisi hoitajien mahdollisen joukkoirtisanoutuminen johdosta Kivisen mukaan suuriin vaikeuksiin, sillä lastensairaalan sairaanhoitajista yli 70 prosenttia on kirjoittanut nimensä irtisanomislistaan.

Hufvudstadsbladet kertoi tänään Upsalan, Lundin ja Huddingen sairaaloiden valmiudesta ottaa vastaan suomalaisia lapsia.

- Olemme aiemmin saaneet apua Suomesta ja nyt annamme mielellään vastavuoroisesti apua, toteaa vastasyntyneiden osaston johtaja Uwe Ewald Upsalan yliopistollisesta sairaalasta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yllätysratkaisu: Virpi Sarasvuo ei jatka Ylen asiantuntijana

  2. 2

    Venäläismedia: Hurja tilanne tallentui videolle – armeijan helikopteri ampui kohti siviilejä Venäjän Zapad-harjoituksessa

  3. 3

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  4. 4

    VM: Hallituksen budjetti leikkaa 37 euroa pienituloisimmilta – rikkaille satoja euroja lisää

  5. 5

    Viranomainen varoittaa Apple-huijauksesta – tällaiseen on haksahtanut jo tuhansia suomalaisia

  6. 6

    Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuessa – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

  7. 7

    Lääkäri kertoo: Oletko aina torjunut päätäit väärin? Näin syöpäläisistä pääsee helposti eroon

  8. 8

    Saksalainen sukellusvene löytyi Pohjanmerestä – kätkee sisäänsä synkän historian

  9. 9

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  10. 10

    Pikkuruisissa minishortseissa rullaluisteleva mies on päivystänyt Helsingin kaduilla jo 21 vuotta – pitää itseään supersankarina

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  3. 3

    Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

  4. 4

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  5. 5

    Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

  6. 6

    Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

  7. 7

    Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

  8. 8

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  9. 9

    Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

  10. 10

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  8. 8

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  9. 9

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  10. 10

    Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yllätysratkaisu: Virpi Sarasvuo ei jatka Ylen asiantuntijana

  2. 2

    Venäläismedia: Hurja tilanne tallentui videolle – armeijan helikopteri ampui kohti siviilejä Venäjän Zapad-harjoituksessa

  3. 3

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  4. 4

    VM: Hallituksen budjetti leikkaa 37 euroa pienituloisimmilta – rikkaille satoja euroja lisää

  5. 5

    Viranomainen varoittaa Apple-huijauksesta – tällaiseen on haksahtanut jo tuhansia suomalaisia

  6. Näytä lisää