Petri, Pekka, Petra

Kotimaa

Valikko

Juice Leskinen viimeiselle matkalle

Julkaistu: , Päivitetty:

Muusikko Juhani Juice Leskinen siunattiin haudan lepoon Tampereella. Siunaustilaisuuteen osallistui Leskisen omaisia ja lähimpiä ystäviä.

Leskinen kuoli 24. marraskuuta Tampereen yliopistollisessa sairaalassa 56-vuotiaana. Hän sairasti muun muassa munuaisten vajaatoimintaa, maksakirroosia ja diabetestä.

Vuonna 1950 Juankoskella syntynyt Leskinen tunnetaan säveltäjänä, sanoittajana, runoilijana ja kirjailijana. Hän oli kolmen vuosikymmenen ajan yksi suomalaisen popmusiikin keskeisistä hahmoista.

Leskisen lauluista tunnetuimpiin kuuluvat Syksyn sävel, Viidestoista yö, Marilyn ja Musta aurinko nousee. Hän sanoitti myös lukuisia kappaleita muiden artistien laulettaviksi.

Juice Leskinen sai Valtion säveltaidepalkinnon vuonna 1989 ja Suomen runoilijaliiton Vuoden runoilija -tunnustuksen vuonna 1994.

Leskisen hautapaikka on Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla. Samalla hautausmaalla on mm. kirjailija Väinö Linnan viimeinen leposija.

Kuuntele Juicen ennen julkaisematon kappale Maailma yllättää

Kuuntelu vaatii jonkin seuraavista soittimista: Windows Media player 7.1 tai uudempi, Windows Media Player 9 for Mac OS X tai Flip4Mac.

(STT-IS)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Saara Aallon tähdittämä Suomen-keikka peruttiin – myytyjä lippuja alle 100: Näin järjestäjä selittää yleisökatoa

  2. 2

    Cannonballin jäsen puhui kerhon Lohjan johtajan rikosepäilystä poliisille – ryhmä kosti julmalla tavalla

  3. 3

    Venäjää epäillään operaatiosta Ahvenanmaalla – outo rauhanleiri kesken sotaharjoitusten

  4. 4

    Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

  5. 5

    Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

  6. 6

    Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

  7. 7

    Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

  8. 8

    Nakupöksyt ovat nyt huipputrendikkäät – muistatko nämä 14 kaikkien aikojen kohutuinta nakumekkoa?

  9. 9

    Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

  10. 10

    Kuvankaunis YouTube-tähti puki ylleen ”maailman rumimman” uimapuvun – auringonpalvojilta uskomattomat reaktiot

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  2. 2

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  3. 3

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  4. 4

    Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

  5. 5

    Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

  6. 6

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  7. 7

    Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

  8. 8

    Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

  9. 9

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  10. 10

    Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Saara Aallon tähdittämä Suomen-keikka peruttiin – myytyjä lippuja alle 100: Näin järjestäjä selittää yleisökatoa

  2. 2

    Cannonballin jäsen puhui kerhon Lohjan johtajan rikosepäilystä poliisille – ryhmä kosti julmalla tavalla

  3. 3

    Venäjää epäillään operaatiosta Ahvenanmaalla – outo rauhanleiri kesken sotaharjoitusten

  4. 4

    Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

  5. 5

    Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

  6. Näytä lisää