Jyrki, Jyri, Jori

Kotimaa

Valikko

Puolinaku suomalainen häiriköi Norjassa

Bussissa puolialastomana hyppinyt, umpihumalainen suomalaismies herätti syvää paheksuntaa keskiviikkona Bergenin kaupungissa Norjassa.

Bergens Tidende -lehden mukaan poliisi pidätti miehen sen jälkeen, kun paikallinen bussikuski oli hälyttänyt virkavallan paikalle. Soittaessaan poliisille bussikuski oli ilmoittanut, että linja-autossa on "alaston, humalainen ja hankala suomalainen, joka aiheuttaa ongelmia." Poliisien saapuessa mies oli heilunut bussissa pelkkiin kalsareihin pukeutuneena.

Bergens Tidende -lehden mukaan suomalaismies nauttii Norjassa kyseenalaista kunniaa pitämällä hallussaan maksamattomien sakkojen ennätystä. Norjan poliisin mukaan suomalaisella on pelkästään Hordalandin poliisipiirissä maksamattomia sakkoja 95000 kruunun eli lähes 12000 euron edestä, mikä on tiettävästi Norjan ennätys.

Suomalaista on sakotettu 99 kertaa, ja kaikki sakot ovat toistaiseksi maksamatta. Mies on poistettu Norjasta useaan kertaan, mutta yhtä usein hän on palannut takaisin.

Eilen suomalaismies joutui tutkintavankeuteen. Hän saa todennäköisesti syytteen mm. ruumiinvamman tuottamisesta, itsensäpaljastamisesta ja irtolaisuuslain rikkomisesta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  2. 2

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  3. 3

    Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

  4. 4

    Tällä kysymyksellä Antti olisi voittanut historian suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – Olisitko uskaltanut ottaa riskin?

  5. 5

    Madeleine McCannin katoamisesta pian 10 vuotta – Scotland Yardin ex-tutkijan 5 teoriaa tapahtumien kulusta

  6. 6

    Kehä ja nainen pelastivat taposta tuomitun suomalaisnyrkkeilijän – noudatti vankilassa omaa selviytymisstrategiaa

  7. 7

    Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

  8. 8

    Granlund, Koivu ja Haula tylysti kesälomalle – Leijonille jäämässä luu käteen

  9. 9

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  10. 10

    Pohjois-Korea uhkaa Australiaa ydinaseilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  2. 2

    Välikohtaus Helsinki-Vantaalla – poliisi talutti kiljuvan irakilaismiehen ulos lentokoneesta

  3. 3

    Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

  4. 4

    Video: Lajissaan maailman suurimman purjeveneen kuljetus aiheutti hässäkkää seututiellä 749

  5. 5

    Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

  6. 6

    Muusikko Pekka Myllykoski on kuollut

  7. 7

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  8. 8

    Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

  9. 9

    Yksi nousi Opelin kyytiin, toinen katosi kesken ahventen savustuksen – näissä 11 katoamisessa epäillään henkirikosta

  10. 10

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

  4. 4

    Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

  5. 5

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  6. 6

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  7. 7

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  8. 8

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  9. 9

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  10. 10

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  2. 2

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  3. 3

    Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

  4. 4

    Tällä kysymyksellä Antti olisi voittanut historian suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – Olisitko uskaltanut ottaa riskin?

  5. 5

    Madeleine McCannin katoamisesta pian 10 vuotta – Scotland Yardin ex-tutkijan 5 teoriaa tapahtumien kulusta

  6. Näytä lisää